You've been Gilmored!

Gilmoren tytöt on kaikkien aikojen lempi-tv-sarjani. Jaksot voi katsoa miljoona kertaa uudelleen ja uudelleen kyllästymättä. Äitini tutustutti minut aikoinaan Gilmoren tyttöihin, kun Yle näytti sitä televisiosta. Hankin kaikkien kausien dvd-boksit itselleni, ja katson jaksoja edelleen säännöllisin väliajoin sekä aina, kun olen sairaana.

Gilmoren tytöissä puhutaan kovalla tahdilla, kuunnellaan superhyvää musiikkia, juodaan liikaa kahvia, syödään paljon epäterveellistä ruokaa ja viitataan joka toisessa lauseessa kirjoihin, leffoihin ja muihin populaarikulttuurin juttuihin. Käsikirjoitus on uskomattoman hyvää. Gilmoren tytötkään ei kuitenkaan valitettavasti välttynyt tältä samalta ongelmalta, joka niin valitettavan usein tv-sarjoille käy, ja sarjas kaksi viimeistä kautta, kuudes ja seitsemäs, olivat jo selkeästi huonompitasoisia kuin edeltäjänsä. Onneksi jaksot ykköskaudesta vitoseen ovat aivan huippuja!

Jos ette ole katsoneet Gilmoren tyttöjä, olette menettäneet PALJON. Aloittakaa välittömästi!

Ja hei, tämä liittyy kirjoihinkin. Inspiroiduin etsimään Gilmoren tytöt -gifejä ja kirjoittamaan aiheesta tämän BuzzFeedin jutun ansiosta, jossa luetellaan kaikki 339 kirjaa, joihin sarjassa viitattiin sen seitsemän kauden aikana. Kuten sanottu, Gilmoren tytöissä on pikkaisen viittauksia. Rory Gilmore on varsinainen lukutoukkien lukutoukka, joka on lukenut elämänsä aikana järjettömän määrän kirjoja. Rory on myös ainoa fiktiivinen hahmo, johon olen ihan oikeasti samastunut todella vahvasti. Kiltti ja ahkera koulutyttö, joka ei koskaan halua pahoittaa kenenkään mieltä, ja jolle perhe ja ystävät ovat tärkeintä maailmassa.

Innostuin tuosta 339 kirjan luettelosta niin paljon, että ajattelin ottaa sen elämänmittaiseksi projektikseni. Tästä päivästä lähtien yritän siis lukea Rory Gilmoren lukulistaa lävitse. :D Saas nähdä mitä tuosta tulee, sillä joukossa on aika erikoisiakin opuksia, joita kaikkia ei varmasti ole suomennettu. Mutta katsotaan. En laskenut vielä tarkemmin, mutta mitä nyt suurinpiirtein ehdin arvioida, olen lukenut kirjoista ehkä reilu 10. Paljon on siis työsarkaa jäljellä...

Seriously, jos ette ole vielä katsoneet Gilmoren tyttöjä, etsikää niitä heti käsiinne! Parasta huumoria, ihana pikkukaupunki ja koskettava kertomus äidin ja tyttären ihanteellisesta, sekä toisen äidin ja tyttären ei-niin-ihanteellisesta suhteesta. AH.

Ja ilman muuta tervetuloa suorittamaan Rory Gilmore Reading Challengea kanssani!

Harry Potter -fiilistelyä

Blogi onkin näköjään hiljentynyt kesäksi suunniteltua enemmän. Olen tehnyt pitkiä työvuoroja, tavannut Helsinkiin tulleita kavereita, viettänyt enemmän tai vähemmän kesäisiä iltoja jossain muualla kuin kotona ja ehtinyt töiden välissä muun muassa Tallinnaan. Kesäkuulumisiani voi seurata näppärästi Instagram-tilini kautta, sinne on linkki sivupalkissa.

Jotain on tullut luettuakin, kuitenkin harmittavan vähän. Olen selaillut iltaisin muita kirjablogeja, ja lukulistani vain kasvaa pituutta suositustenne perusteella, mutta ei tahdo lyhetä. :D Ehkä se johtuu siitä, että luen vain kirjoja, jotka olen lukenut miljoonasti aiemmin. Harry Pottereita tietenkin.

Potter-projektinikin kanssa alkaa tulla jo kiire! Sovimme keväällä eräiden ystävieni kanssa, että luemme kesällä Potterit, ja pidämme syksyllä oikein kunnon Potter-illan. Olen tähän mennessä lukenut vasta kaksi ensimmäistä kirjaa, mutta onneksi huomenna saan käsiini Azkabanin vangin.

Pottereiden juonta on aivan turha selittää, ainakin toivon niin. :D Kirjasarja seuraa Harry Potter -nimisen pojan vaiheita Tylypahkan noitien ja velhojen koulussa ja kamppailussa pelättyä lordi Voldemortia vastaan. Harry luulee olevansa aivan tavallinen poika, joka on kasvanut vihamielisessä Dursleyn jästiperheessä. Klassinen hyvä vs. paha -tarina sekä ryysyistä rikkauksiin -satu yksissä kansissa.

HUOM! Jos et ole lukenut Harry Pottereita, etkä halua tietää niiden juonesta mitään, lopeta lukeminen tähän! Minulle Harryn seikkailut ovat niin tuttuja, että vaikken tarkoittaisi livauttaa hirvittävää juonipaljastusta, saatan tehdä sen vahingossa.

Taisin jo aiemmin mainita, että Pottereihin tarttuminen jännitti minua. Muistaakseni olen viimeksi lukenut Kuoleman varjelukset lukion ykkösellä tai kakkosella, ja siitä on nyt kuitenkin jo nelisen vuotta aikaa. Viisasten kiven ja Salaisuuksien kammion lukemisesta on vierähtänyt sitäkin useampi vuosi, ja ne ovat tunnelmaltaan aivan erilaisia kuin sarjan loppuosan kirjat. Kolmosessa tunnelma alkaa jo vähän tihetä, mutta viimeistään sarjan viidennessä osassa, Feeniksin killassa, lukija imaistaan jo oikeasti synkkyyteen, pimeyteen ja epätoivoon.

Viisasten kivi ja Salaisuuksien kammio eivät aiheuttaneet minulle minkäänlaista pettymystä, mutta yllätyksiä sitäkin enemmän. Mietin lukiessani koko ajan, että tätäkään en muistanut! Kirjoissa on esimerkiksi aivan loistavaa, sarkastista huumoria. Nauroin monta monituista kertaa ääneen. En ehkä edes tajunnut kaikkea vitsikkyyttä silloin, kun luin Pottereita pienempänä. Ja kyllä muuten muillakin tavoin huomasin oman kypsymiseni lukijana. Muistelin, että molempien kirjojen huipentavat tapahtumat, eli seikkailut viisasten kiven piilopaikassa ja salaisuuksien kammiossa, olisivat olleet paljon hyytävämpiä, kuin ne loppujen lopuksi olivatkaan. Tapahtumat tulevat ja menevät kamalan nopeasti, ja vaikka ne ovat kekseliäitä ja kiehtovia, tunnelma ei ehdi rakentua huippuunsa. Tunnelman rakentamisessa Rowling on kyllä selvästi kehittynyt Potter-rupeamansa aikana, sillä viimeisissä kirjoissa nimenomaan tunnelma on kihelmöivän tiheä, synkkä ja aika ahdistavakin, mikä tietenkin johtuu osaltaan tapahtumista.

Kaiken tämän rönsyilyn voin tiivistää yhteen lauseeseen: sarjan kaksi ensimmäistä osaa ovat kuin ovatkin aika selkeästi lastenkirjoja niin tapahtumiensa kuin tyylinsäkin puolesta, kun taas viimeiset osat eivät sitä todellakaan ole. Kyllä minuakin kirpaisi ihan pikkiriikkisen mahanpohjasta, kun Harry ja Ron taistelivat peikkoa vastaan, tai kun Harry kumppaneineen päätti hypätä salaisuuksien kammioon, mutta sitäkin ravisuttelevampaa minulle olivat kaikki pienet, hienovaraiset vihjeet ja tiedot, joita Rowling on ripotellut lukijalle seuraavia osia ajatellen. Esimerkiksi Harryn ja Voldemortin samankaltaisuudet ovat aika hyytäviä. Kauhistuttavat elementit tulivat tällä lukukerralla siis jostain aivan muualta kuin pelottavista tapahtumista.

Joku selittämätön lumo Pottereissa on, sellainen, joka sai minut jälleen kerran lukemaan kirjaa loppuun kahdelta yöllä, koska en vain voinut lopettaa. Kirjaa, jonka olen lukenut yli 10 kertaa aiemmin! Eihän Rowling mikään kirjallisuuden uranuurtaja ole, hänen tekstinsä ei todellakaan ole tajunnanräjäyttävää, mutta joku taika siinä vain on. Ehkä se on hellyyttävissä, monipuolisissa hahmoissa, tai siinä lähestulkoon aukottomassa maailmassa, jonka tarinan Rowling kertoo niin upeasti. Kokonaisuus on Pottereissa kyllä se iso juttu. En ikinä voi lakata hämmästelemästä sitä, kuinka uskomattoman, sairaan siistin, velhomaailman J.K. Rowling onnistui luomaan. Sanat eivät oikeasti riitä. Siihen mennessä, kun bloggaan Kuoleman varjeluksista, yritän onnistua pyörittelemään ajatukseni Pottereiden mahtavuudesta sanoiksi. Se on muuten vaikea tehtävä.

Olen itse asiassa iloinen, että luen Pottereita taas uudestaan. Näen ne vähän uudesta vinkkelistä, löydän niistä uusia puolia, koen lukiessani hiukan eri asioita kuin ennen, ja pystyn tarkastelemaan kirjoja ainakin ihan vähäsen kriittisellä silmällä. Tähän viimeisimpään en ole aiemmin pystynyt. Samaan aikaan tiedän, että rakkauteni näitä kirjoja kohtaan ei millään ilveellä voi ikinä kadota minnekään.

Kirja: Harry Potter ja viisasten kivi (Harry Potter and the Philosopher's Stone)

Kirjailija: J.K. Rowling

Kustantaja: Tammi

Suomentanut: Jaana Kapari-Jatta

Julkaisuvuosi: 1997

Sivuja: 335

♥♥♥♥♥

Lainattu työkaverilta.

Kirja: Harry Potter ja salaisuuksien kammio (Harry Potter and the Chamber of Secrets)

Kirjailija: J.K. Rowling

Kustantaja: Tammi

Suomentanut: Jaana Kapari-Jatta

Julkaisuvuosi: 1998

Sivuja: 365

♥♥♥♥♥

Töölön kirjaston poistokirja, jonka sain onnekkaan sattuman ansiosta ilmaiseksi!

Tove Ateneumissa

Kävin tiistaina katsastamassa Ateneumin Tove Jansson -näyttelyn, joka oli ehdottomasti 10 euron väärti! Suosittelen todella lämpimästi. Näyttely oli erittäin laaja ja käsitti satoja teoksia. Monet asiat jäivät mieleen, mutta erityisesti minuun vetosivat ihanat mustavalkoiset kuvat Toven elämästä (niistä oli myynnissä myös kortteja), hänen henkilökohtaiset kirjeensä ja yksittäinen, Mystinen maisema -niminen maalaus. Pidin myös kovasti Tuulikki Pietilän viehättävistä kolmiulotteisista muumi-kuvaelmista, joissa esiintyivät esimerkiksi uimahuone ja Yksinäisten vuorten observatorio.

Usein unohtuu, kuinka upea ja monipuolinen taiteilija Tove Jansson olikaan. Muumit olivat vain yksi, loppujen lopuksi melko pieni osa Toven tuotantoa. Ennen näyttelyyn menoa tiesin kyllä, että Tove on tehnyt paljon, mutta kyllä teosten määrä ja niiden monipuolisuus yllättivät silti. Oli asetelmia, maisemia, omakuvia, muotokuvia ja jättimäinen fresko. Lisäksi Tove Jansson piirsi satiirisia, poliittisia pilakuvia Garm-lehteen, mikä oli aikamoinen riski. Tästä minulla ei aiemmin ollut aavistustakaan!

Näyttely teki minuun suuren vaikutuksen. Kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa maagiseen Tove Janssoniin.

Aino-Maria Savolainen ja Katja Jalkanen: Linnasta humisevalle harjulle. 50 parasta kirjaa

Noniin, koneeni on selvinnyt täysissä voimissa ja hyvin toimivana takaisin hellään huomaani (JEE!), joten on aika aktivoitua blogin puolella. Käväisin pari viikkoa sitten Oulussa, jossa löysin olohuoneen sohvapöydältä tämän Lumiomena-blogin Katjan ja Amman lukuhetki -blogin Aino-Marian ihanan opuksen. Äitini on kirjastonhoitaja, joten kotonamme on aina uutuuskirjoja. Se on yksi miljoonista plussista äidin työssä. Silloin, kun asuin vielä kotona, esimerkiksi koulutöihin tarvittavien kirjojen hankkiminen helpottui huomattavasti.

Nautiskelin Linnasta humisevalle harjulle -kirjan terassillamme auringosta nauttien. Se taisi itse asiassa olla viimeisin hellepäivä tänä kesänä. Koska luin kirjan jo vähän aikaa sitten, en tietenkään enää muista kaikkia ajatuksiani, joista suunnittelin kirjoittavani, mutta kyllä tästä silti sanottavaa löytyy.

Kirja, jossa kirjoitetaan "vain" kirjoista, saattaa kuulostaa jonkun korvaan tylsältä, mutta voi, mikä ihana lukukokemus tämä olikaan! Katjan ja Amman teksti soljuu vaivattomasti eteenpäin. Kirjoittajat ovat löytäneet kirjoista juuri ne asiat, jotka niistä kannattaakin kertoa. Juonipaljastuksia on jonkin verran, joten jos suhtaudut niihin ehdottoman kielteisesti, tämä kirja saattaa olla vaaravyöhykkeelläsi. Minä olen siinä mielessä omituinen, että suhtautumiseni spoilereihin on aika huoleton. Minua ei haittaa, jos saan tietää melko tärkeänkin yksityiskohdan kirjan, elokuvan tai tv-sarjan juonesta, koska en kuitenkaan tiedä, millaisten tapahtumien kautta tilanteeseen on päädytty. Järkyttävä paljastus: tiesin viimeisestä Harry Potterista todella paljon asioita ennen, kuin olin lukenut kirjasta sivuakaan.

Kaikkien aikojen parhaan kirjan metsästyksestä syntyi ilahduttavan monipuolinen lista, jota oli ilo käydä läpi tämän teoksen kautta. Täytyy sanoa, että olin hitusen yllättynyt siitä, kuinka paljon oikeita klassikoiden klassikoita listalle oli loppujen lopuksi päätynyt. Ainakin oma kokemukseni monien klassikoiden kohdalla on ollut se, että tarina on hyvä ja ilman muuta kertomisen arvoinen, mutta sen lukeminen on usein hidasta eikä erityisen nautinnollista. Tämä ei tietenkään koske kaikkia klassikoita, ja kuten Katja ja Ammakin kirjassaan toteavat, jokaisella lukijalla on omat suosikkinsa, mieltymyksensä ja kriteerinsä. Kaikkien aikojen parasta kirjaa ei oikeasti voi koskaan löytää, mutta tällaisia listoja on silti hauska luoda, pyöritellä, ja miettiä, mitä ne kertovat lukijoista ja ajan hengestä. Ja tokihan listalle pääsi myös paljon muita kuin tiiliskiviklassikoita. Silti tämäkin kirja todistaa taas vähäsen sitä, että klassikot ovat klassikkoja syystä. Niitä arvostetaan, ja niiden katsotaan kertovan jotain ajastaan. Ne ovat pieni pala historiaa, jonka on tärkeä säilyä. Joskus se, mitä kirjat edustavat, on tärkeämpää kuin se, kuinka nautinnollista tai viihdyttävää niiden lukeminen on.

Minä olen lukenut listan 50 kirjasta vain(?) 14. Toivon mukaan jossain vaiheessa elämääni olen lukenut ne kaikki. Katjan ja Amman kuvausten perusteella ainakin melkein jokainen näistä 50:stä teoksesta pääsee kirjalistalleni. Suosittelen lämpimästi Linnasta humisevalle harjulle -teosta, viihdyin sen seurassa erinomaisesti. Arvostin erityisesti sitä, että kirjojen lisäksi myös kirjailijoita oli esitelty lyhyesti tai vähän pidemminkin. Sain uutta tietoa monesta kirjailijasta tai kirjan syntytavasta. Kiitos, Katja ja Amma! Upeaa työtä.

Kirja: Linnasta humisevalle harjulle. 50 parasta kirjaa

Kirjailijat: Aino-Maria Savolainen ja Katja Jalkanen

Kustantaja: Avain

Julkaisuvuosi: 2014

Sivuja: 260

♥♥♥♥

Anastettu päiväksi äitini kirjakasasta.

Kirjabingosta raksittuu ruutu Tänä vuonna julkaistu.

Rikkinäinen tietokone ja muita kertomuksia

Tietokoneeni on rikki. Viime viikolla se vain kieltäytyi käynnistymästä. Nyt kone on jo matkannut Ouluun, ja odotan tuomiota pelonsekaisin tuntein - on kuulemma todennäköistä, että vika on kovalevyssä, mikä voi tarkoittaa kaiken sen sisällön häviämistä. Nyyh!

En tiedä, milloin saan koneeni takaisin, joten käytän nyt väliaikaisesti tätä Bloggerin mobiiliversiota, jota en osaa lainkaan käyttää. :D Postauksen kuvat ovat varmaan aivan miten sattuu. Kuvat on otettu Helsingissä ja Oulussa (ja yksi Hämeenlinnassa), jossa piipahdin viime viikolla. Kesäni on ollut tähän mennessä loistava, ja sellaisena se myös jatkuu. Huippuja juttuja on tiedossa.

Sain vihdoin sydänystävältäni synttärilahjani viisi kuukautta myöhässä, mutta millainen lahja se olikaan! Ihan super. Ystäväni on ärsyttävän hyvä lahjojen ostaja, itse olen siinä tosi huono. Sain 642 things to write about -nimisen kirjan, joka sisältää nimensä mukaisesti 642 valloittavaa kirjoitustehtävää. Esimerkiksi: Describe your mother tai  Write a life as a series of postcards. Siitä on aikaa, kun olen kirjoittanut muuta kuin asiatekstiä, joten tämä on ihanaa vaihtelua.

Kirjakuulumisia sen verran, että aloitin kesäprojektini, eli Potterit. Minua oikeasti vähän jännitti kajota näihin ikisuosikkeihini pitkän tauon jälkeen - entä jos koen pettymyksen? En ole kokenut. En myöskään muistanut, että Viisasten kivi on niin hauska! :D

Eilen menin muka vain käymään Suomalaisessa, ja sieltähän lähdettiin sitten viiden kirjan kanssa kotiin. Tiesin jo ovea avatessani, että tämä on virhe. Kirjahamstraaja iski taas!

Rentouttavaa juhannusta joka iikalle! Minä vietän viikonlopun töissä, missäpä muuallakaan.

Minna Koskela, Heli Sutela ja Jarno Kantelinen: Anne ja Ellu lomamatkalla

Olin syömässä Oulun parhaassa kahvilassa Cafe Roosterissa (jos olette Oulussa päin, Rooster ja lohiburgeri on must!), kun hoksasin tämän Kumman kaa -sarjakuvan lehtihyllyssä. En ollut edes yksin, mutta päätin silti lukaista tämän lyhkäisen sarjakuvan kavereiden kanssa jutustelun lomassa. Enpä kyllä olisi paljoa menettänyt, jos olisin jättänyt tämän hyllyyn.

Kumman kaa on yksi lempparisarjoistani, koska siinä on yksinkertaisesti hulvattoman hauskaa, todellista aivot narikkaan -huumoria. Ihailen Minna Koskelan ja Heli Sutelan taitoa esittää kännisiä naisia. Roolisuoritukset eivät oikeasti voisi olla täydellisempiä. Sarja on huippu, mutta täytyy sanoa suoraan, että sarjakuva on aivan perseestä. Se näyttää siltä, että se on hutaistu vasemmalla kädellä kasaan 15 minuutissa. Annen ja Ellun piirroshahmoissa ei ole yhtään särmää, piirrosjälki on jotenkin suttuisen oloista, ja tarina on auttamattoman tylsä. Anne ja Ellu lähtevät Teneriffalle lomailemaan kaljat, kondomit, Vesalta lainattu kamera ja tuhat paria kenkiä mukanaan.

Eiväthän juonikuviot televisiosarjassakaan ole mitään älyttömän taidokkaita. Tarinat pyörivät Annen ja Ellun biletyksen ympärillä ja tutut hokemat ja asetelmat toistuvat jaksosta toiseen. Karismaattiset näyttelijät kuitenkin herättävät dialogin eloon ja eläytyvät rooleihinsa loistavasti, toisin kuin nämä Kantelisen lapsekkaat Anne ja Ellu -sarjakuvahahmot. Edes "kumman kaa...?"-kysymykset eivät naurattaneet tässä sarjakuvassa, vaikka ne nyt ovat taattua Kumman kaa -laatua. Lisäksi televisiossa Anne ja Ellu kohtaavat useinkin vastoinkäymisiä, mutta lomalla heille ei tapahtunut mitään jännää. Ei tapaturmaa, ei epätoivoisia iskuyrityksiä, ei mokailua allasbaarissa! Mitä tämä oikein on?

Kumman kaa -sarjakuvat saavat minun puolestani jäädä tähän yhteen tekeleeseen, mutta jos jatkoa seuraa, niin kakkososassa on ehdottomasti oltava enemmän Vesaa! Osasyy tämän tarinan pliisuuteen oli se, että Vesa esiintyi ehkä kahdella sivulla. Höh.

Myös Anni on tutustunut Annen ja Ellun lomakommelluksiin. Anniin sarjakuva puri vähän paremmin kuin minuun, mutta hänkin odotteli kaksikon eteen jotain takaiskua.

Kirja: Anne ja Ellu lomamatkalla

Tekijät: Minna Koskela, Heli Sutela ja Jarno Kantelinen (kuvitus)

Kustantaja: Annen ja Ellun tuotanto Oy

Julkaisuvuosi: 2014

Sivuja: 80

♥

Sarjis löytyi Cafe Roosterin lehtihyllystä.

Le Masque Rougen kirjabingosta raksittuu tällä teoksella Sarjakuva.

Paul Auster: New York -trilogia - ja lopettamisen vaikeudesta

Hämmentynyt ja hienoisesti ärtynyt. Päällimmäiset tunteet, jotka Paul Austerin New York -trilogia jätti jälkeensä. En tiedä mitä muuta tästä kirjasta sanoisin, kuin että se aiheutti minulle pahemmanlaatuisen lukujumin, kyllästytti, ärsytti ja hämmensi. Kirjan selätettyäni tutkin Paul Austeria vähän Wikipediasta (hehheh...), ja Wikipedian tarjoamat "metamystery"- ja "meta-detective-fiction"-määritelmät tästä New York -trilogiasta osuvat kyllä naulan kantaan. Ei iskenyt minuun! Valitsin kirjan kannen perusteella, koska jostain syystä sen värimaailma ja salaperäisyys vetosivat minuun, mutta odotin lyhyen takakansisilmäyksen perusteella perinteisempää salapoliisiromaania. Auster ei siis ollut minulle ennestään tuttu.

Perinteiset salapoliisitarinat ovat viimeinen asia, jota New York -trilogialta kannattaa odottaa. Teos koostuu kolmesta pienoisromaanista, jotka ovat nimeltään Lasikaupunki, Aaveita ja Lukittu huone. Jokaisessa tarinassa on kyllä mysteerinsä, mutta niiden ratkaisut eivät ole tärkeitä. Itse mysteerejäkin mysteerisempiä ovat mysteerien tutkijoiden mielenliikkeet. Auster pureutuukin enemmän identiteettikriiseilyyn, itsensä hukkaamiseen ja ihmisen psyykeeseen. Ihan mielenkiintoista sinällään, mutta ainakin minun lukijan-pääni meni ihan sekaisin siitä, miten Auster tahallisesti pyöritti lukijan päätä. Onko Lasikaupungin Paul Auster faktaa vai fiktiota? Miten Lasikaupungin etsivä-Quinn liittyy Aaveiden Blackiin ja Bluehen, tai Lukitun huoneen Fanshaween? Ketkä ovat keskenään samoja henkilöitä, vai ovatko ketkään? Kuka vedättää ja ketä? Mitä merkitsevät kaikki samannimiset henkilöt ja samat esineet, jotka vilisevät kaikissa kolmessa romaanissa? ARGH! Alkoi vain masentaa, kun mietin, olenko vaan ihan tyhmä, kun en tajua mitään. :D

Osaksi tämä hämmennykseni varmaan johtuu siitä, että New York -trilogia ei vain imaissut minua mukaansa, luin kirjaa tooooodella hitaasti, ja aina, kun avasin kirjan uudelleen, olin jo unohtanut monet edelliset tapahtumat. Olisi ehkä vain pitänyt lopettaa kirja kesken, mutta sitä en tee oikeastaan koskaan. Pitäisi opetella luopumaan kirjoista, jotka eivät anna minulle mitään. Tällaisten kirjojen takia koko lukemiseni jumiutuu yleensä kokonaan, kun itsepäisesti roikun kirjassa, jonka lukemisesta en nauti, mutta jonka haluan silti jostain syystä lukea loppuun, vaikka tiedän jo, että siitä jää huono maku suuhun. Enkä halua samalla aloittaa uutta kirjaa, vaikka mieli tekisi, koska silloin tylsä kirja jää roikkumaan ikuisiksi ajoiksi. Tässä ei ole yhtään mitään järkeä. Miten saan itseni keskeyttämään kirjan, joka vain ikävystyttää? Apua kaivataan!

Lukukokemukseni masentavuudesta huolimatta raksitan tällä kirjalla Le Masque Rougen Emilien kirjabingosta ruudun Kannen perusteella valittu.

Kirja: New York -trilogia: Lasikaupunki, Aaveita, Lukittu huone (The New York Trilogy: City of Glass, Ghosts, The Locked Room)

Kirjailija: Paul Auster

Kustantaja: Tammi

Suomentanut: Jukka Jääskeläinen (1. ja 2. osa) sekä Jukka Jääskeläinen ja Jukka Sirola (3. osa)

Julkaisuvuosi: 1987

Sivuja: 145 / 86 / 125

♥

Kirjastosta.