Paul Auster: New York -trilogia - ja lopettamisen vaikeudesta

Hämmentynyt ja hienoisesti ärtynyt. Päällimmäiset tunteet, jotka Paul Austerin New York -trilogia jätti jälkeensä. En tiedä mitä muuta tästä kirjasta sanoisin, kuin että se aiheutti minulle pahemmanlaatuisen lukujumin, kyllästytti, ärsytti ja hämmensi. Kirjan selätettyäni tutkin Paul Austeria vähän Wikipediasta (hehheh...), ja Wikipedian tarjoamat "metamystery"- ja "meta-detective-fiction"-määritelmät tästä New York -trilogiasta osuvat kyllä naulan kantaan. Ei iskenyt minuun! Valitsin kirjan kannen perusteella, koska jostain syystä sen värimaailma ja salaperäisyys vetosivat minuun, mutta odotin lyhyen takakansisilmäyksen perusteella perinteisempää salapoliisiromaania. Auster ei siis ollut minulle ennestään tuttu.

Perinteiset salapoliisitarinat ovat viimeinen asia, jota New York -trilogialta kannattaa odottaa. Teos koostuu kolmesta pienoisromaanista, jotka ovat nimeltään Lasikaupunki, Aaveita ja Lukittu huone. Jokaisessa tarinassa on kyllä mysteerinsä, mutta niiden ratkaisut eivät ole tärkeitä. Itse mysteerejäkin mysteerisempiä ovat mysteerien tutkijoiden mielenliikkeet. Auster pureutuukin enemmän identiteettikriiseilyyn, itsensä hukkaamiseen ja ihmisen psyykeeseen. Ihan mielenkiintoista sinällään, mutta ainakin minun lukijan-pääni meni ihan sekaisin siitä, miten Auster tahallisesti pyöritti lukijan päätä. Onko Lasikaupungin Paul Auster faktaa vai fiktiota? Miten Lasikaupungin etsivä-Quinn liittyy Aaveiden Blackiin ja Bluehen, tai Lukitun huoneen Fanshaween? Ketkä ovat keskenään samoja henkilöitä, vai ovatko ketkään? Kuka vedättää ja ketä? Mitä merkitsevät kaikki samannimiset henkilöt ja samat esineet, jotka vilisevät kaikissa kolmessa romaanissa? ARGH! Alkoi vain masentaa, kun mietin, olenko vaan ihan tyhmä, kun en tajua mitään. :D

Osaksi tämä hämmennykseni varmaan johtuu siitä, että New York -trilogia ei vain imaissut minua mukaansa, luin kirjaa tooooodella hitaasti, ja aina, kun avasin kirjan uudelleen, olin jo unohtanut monet edelliset tapahtumat. Olisi ehkä vain pitänyt lopettaa kirja kesken, mutta sitä en tee oikeastaan koskaan. Pitäisi opetella luopumaan kirjoista, jotka eivät anna minulle mitään. Tällaisten kirjojen takia koko lukemiseni jumiutuu yleensä kokonaan, kun itsepäisesti roikun kirjassa, jonka lukemisesta en nauti, mutta jonka haluan silti jostain syystä lukea loppuun, vaikka tiedän jo, että siitä jää huono maku suuhun. Enkä halua samalla aloittaa uutta kirjaa, vaikka mieli tekisi, koska silloin tylsä kirja jää roikkumaan ikuisiksi ajoiksi. Tässä ei ole yhtään mitään järkeä. Miten saan itseni keskeyttämään kirjan, joka vain ikävystyttää? Apua kaivataan!

Lukukokemukseni masentavuudesta huolimatta raksitan tällä kirjalla Le Masque Rougen Emilien kirjabingosta ruudun Kannen perusteella valittu.

Kirja: New York -trilogia: Lasikaupunki, Aaveita, Lukittu huone (The New York Trilogy: City of Glass, Ghosts, The Locked Room)

Kirjailija: Paul Auster

Kustantaja: Tammi

Suomentanut: Jukka Jääskeläinen (1. ja 2. osa) sekä Jukka Jääskeläinen ja Jukka Sirola (3. osa)

Julkaisuvuosi: 1987

Sivuja: 145 / 86 / 125

♥

Kirjastosta.

Sofi Oksanen: Baby Jane

Minusta on aika mielenkiintoista lukea kirjailijan tuotantoa "väärässä" järjestyksessä. Silloin katselee kirjoja ihan erilaisten lasien läpi. Veikkaan, että Finlandia-voittaja Puhdistus on ollut monelle ensimmäinen kosketus Oksasen kirjoihin, ja niin se oli minullekin. Puhdistuksen jälkeen luin esikoisromaanin Stalinin lehmät, ja nyt vastikään Oksasen toisen teoksen Baby Jane.

Ellen olisi lukenut Puhdistusta ensin, olisin varmaankin pitänyt sekä Stalinin lehmiä että Baby Janea aivan upeina kirjoina. Hyviä kirjoja ne ovatkin, mutta Puhdistus on kaikessa kypsyydessään ja ravistelevuudessaan niin upea teos, että Oksasen aiempi tuotanto jää sen varjoon. Minulle jäi Baby Janesta pikkuisen keskeneräinen ja etäinen fiilis, vaikka se käsitteleekin tärkeitä asioita ja on kaiken kaikkiaan onnistunut kirja.

Baby Jane kertoo Pikistä, joka on oman mielensä vanki. Pikillä on paniikkihäiriö, eikä hän ole vuosiin astunut päiväsaikaan ulos asunnostaan. Pikin entinen tyttöystävä Bossa huolehtii kauppareissuista, pyykeistä ja lääkkeistä, eikä Pikillä ole juurikaan valtaa omassa elämässään. Pikin kumppanillakaan, kirjan kertojalla, jonka nimeä on ainakaan huomannut mainittavan kertaakaan, ei ole ihan kaikki kunnossa. Hän tarvitsee jatkuvasti hyväksyntää ja huomiota, ja hän on riippuvainen Pikistä ja mustasukkainen Bossalle. Kertojalla on masentuneita ja maanisia vaiheita elämässään.

Piki poistuu kotoaan ainoastaan öisin bilettämään rajusti 1990-luvun Helsingin homo- ja lesbopiireihin. Alkoholi pyörittää Pikin elämää päivisinkin, mikä riipii kirjan kertojaa sisältä. Miltä tuntuu seurustella ihmisen kanssa, joka on aina humalassa? Ihmisen kanssa, jonka täytyy olla humalassa, jotta selviää päivästä toiseen.

Baby Janessa on synkkä fiilis läpi kirjan, mitä aihepiirien perusteella voi odottaakin, mutta Oksasen teksti on silti niin herkän polveilevaa ja rauhallisen soljuvaa. On niin hienoa, että näinkin kaunis teksti voi saada aikaan painostavan, raskaan ja synkän tunnelman. Uskomattoman kaunista kieltä olen aina ihaillut Sofi Oksasen kirjoissa, ja sitä riittää Baby Janessakin.

Kirja: Baby Jane

Kirjailija: Sofi Oksanen

Kustantaja: Wsoy

Julkaisuvuosi: 2005

Sivuja: 220

♥♥♥

Kirjastosta.