Helteinen tervehdys Helsingistä! Olen taas itse asiassa hieman myöhässä, koska helteet ovat ainakin toistaiseksi ohitse, ja huomenna, viikon ainoana vapaapäivänäni, sataa ja on 7 astetta lämmintä. Jes.
Siirryin viikko sitten Suomen Manchesteristä Tampereelta etelän lämpöön. Elelen Helsingissä seuraavat kolme kuukautta kesätöiden parissa, kuten viimekin kesänä. Aion tehdä hitosti töitä, mutta se ei haittaa, koska meillä on töissä ihan huippuhauskaa. Nyt jo surettaa, että työt kestävät vain kolme kuukautta, mutta en aio kuluttaa aikaa harmitteluun, vaan elää hetkessä loistotyyppien kanssa. :)
Kouluhommatkin ovat jo ohitse, eilen oli verkkokurssin lopputyön deadline. Tein koko kurssin viidessä päivässä, mistä olen oikeasti aika ylpeä. Nyt koko kesäni on täysin kouluvapaa, enkä halua ajatella MITÄÄN opiskelua. Koska nämä rästiin jääneet klassikkokirjat muistuttavat nyt vähän liikaa yliopistosta, päätin tehdä niistä (aika pitkän...) koostepostauksen. Jotain ajatuksia on kiva saada teillekin.
Sylvia Plathin runokokoelma Ariel on yhtä synkkä ja apea, kuin sen kansi antaa olettaa. Plathin elämähän ei tunnetusti ollut mitään ruusuilla tanssimista, ja se näkyy näissä runoissa. Onnellisistakin hetkistä kuultaa läpi alakuloisuus, epävarmuus ja kaipuu jonnekin. Yhdysvaltalainen Plath asui Englannissa aviomiehensä Ted Hughesin kanssa, eikä mitä ilmeisimmin koskaan sopeutunut sinne täysin. Jos Plathin synkkyyden syytä haluaa spekuloida, niin sen syyn voi kiteyttää sanaan kaipuu. Monet runoista käsittelevät kuolleen isän ikävöintiä ja kaipuuta Amerikkaan.
"Olin kymmenen kun sinut haudattiin.
Kaksikymppisenä yritin kuolla
ja päästä taas, taas, taas sinun luoksesi."
runosta Isi
Luin tämän kanssa yhtä aikaa myös Ted Hughesin runokokoelman Syntymäpäiväkirjeitä, joka koostuu Hughesin Plathille kirjoittamista runomuotoisista kirjeistä. Teos vain korostaa tunnelmia, jotka välittyvät Arielista. Jotkut runot ovat hetkien kuvauksia tai tunnelmapaloja, jotkut pureutuvat syvemmälle Plathin psyykeen kiemuroihin. Syntymäpäiväkirjeistä jäi kuva ottamatta, kun niin innokkaasti olin palauttamassa viimeisiä Tampereen kirjastonkirjojani ennen lähtöä. :D
Minua Hughesin kirjeet puhuttelivat enemmänkin, mutta Ariel jäi kaikessa kummallisuudessaan ja ankeudessaan etäisemmäksi. Plathin runot olivat erittäin abstrakteja, Hughes kirjeet helpommin lähestyttäviä. Kyllä Arielista kuitenkin muutama runo jäi vahvasti mieleen. Näitä oli myös äärimmäisen mielenkiintoista lukea yhtä aikaa, sillä runoissa oli hirvittävästi yhteneväisyyksiä, samoja kielikuvia, esineitä ja hetkiä. Kerta kaikkiaan lumoavaa oli myös se, miten tarkkanäköisiä havaintoja Hughes oli tehnyt vaimostaan, miten syvälle tämän pään sisälle Hughes oli päässyt. Miten hyvin ihminen voikaan toisen tuntea.
Siihen aikaan
en ollut ymmärtänyt
miten päässäsi edestakaisin riehuva kuolema
halusi laskeutua jonnekin
ja taas jonnekin, ja miten sinun täytyi pitää se liikkeessä,
ja miten sinun täytyi hetkittäin
lepuuttaa sitä jossakin.
(ja unohdin tietysti tarkistaa, mistä runosta tämä lainaus on...)
Kaksi lempirunoani Arielista: Haava & Kuolema ja kumpp.
Lempirunojani Syntymäpäiväkirjeistä: Metsästysmuistoja, Rugby Street 18, Kohtalo leikkii, Isis, Badlands & 59. karhu.
Kirja: Ariel
Kirjailija: Sylvia Plath
Kustantaja: Gummerus
Suomentanut: Kirsti Simonsuuri
Julkaisuvuosi: 1965
Sivuja: 87
♥♥
Kirjastosta.
Kirja: Syntymäpäiväkirjeitä (Birthday Letters)
Kirjailija: Ted Hughes
Kustantaja: Wsoy
Suomentanut: Alice Martin
Julkaisuvuosi: 1998
Sivuja: n. 240
♥♥♥
Kirjastosta.
Rouva Bovaryn lukemista odotin innolla ja arvelin, että siitä tulisi hyvä lukukokemus. Ei tullut! Pystyin lukiessani keskittymään ainoastaan Emma Bovaryn epämiellyttävyyteen ja itsekkyyteen. Oikeasti, mikä nainen. Rouva Bovary kertoo siis lääkärin vaimosta Emma Bovarysta, joka ei ole koskaan ikinä tyytyväinen mihinkään. Emmalla on epärealistiset odotukset elämästään, ja jännitystä ja draamaa tavoitellessaan hän muun muassa sortuu aviorikoksiin eri miesten kanssa.
Emma olisi toivonut rakastajansa käyttäytyvän vakavammin, dramaattisemminkin joskus, kuten silloin kun hän kuvitteli kuulevansa askeleita lehtikujalta.
Mitä lähempänä asiat ylipäätään olivat, sitä enemmän Emma niitä vieroi. Kaikki mikä häntä suoraan ympäröi, pitkästyttävä maisema, typerät pikkuporvarit, elämän keskinkertaisuus, tuntui olevan maailmassa poikkeus, kummaa sattumaa, johon hän oli juuttunut, kun taas ulkopuolella levittäytyi silmänkantamattomiin valtava onnen ja intohimon maa.
Kyllä, nainen saa ja hänen pitää unelmoida. Naisellakin on oikeus odottaa elämältään onnea. Kyllähän Rouva Bovarya voisi ehkä ajatella edistyksellisenä kirjana, joka kuvaa itsenäistä naista ottamassa elämänsä ohjia omiin käsiinsä. Mutta Emma Bovary ei todellakaan ole mikään itsenäisen ja vahvan naisen ruumiillistuma. Hän on ennemminkin onnenonkija ja miehistä riippuvainen.
Bovary saattaisi todellakin onnistua; Emmalla ei ollut mitään syytä epäillä miehensä taitoja, ja millaista tyydytystä tuottaisikaan, jos hän saisi Charlesin taivutelluksi yritykseen, josta karttuisi mainetta ja kunniaa.
Eikö miehen päinvastoin olisi pitänyt tietää kaikki, hallita monenlaisia taitoja, perehdyttää vaimonsa intohimon voimaan, elämän hienouksiin, kaikkiin saloihin? Mutta tämä ei opettanut mitään, ei osannut mitään, ei toivonut mitään. Charles luuli hänen olevan onnellinen, ja hän kantoi kaunaa miehen vakaasta tyyneydestä, rauhallisesta jähmeydestä, jopa onnestakin jonka hän tälle soi.
Kirja: Rouva Bovary (Madame Bovary)
Kirjailija: Gustave Flaubert
Kustantaja: Wsoy
Suomentanut: Anna-Maija Viitanen
Julkaisuvuosi: 1857
Sivuja: 364
♥♥
Kirjastosta.
Ja vielä lopuksi näytelmiä! Luin kaikki Anton Tsehovin suurimmat näytelmät yksistä kansista, ja ihastuin niihin täysillä. Kirjan takakannessa puhutaan viipyilevästä tsehovilaisesta tunnelmasta, joka on täysin omanlaisensa. Minut se vetäisi ainakin täydellä teholla mukaansa. Kaikki näytelmät ovat hirveän monipuolisia: niissä on aina mukana rakkaus- ja kehitystarina, ihmisyyden ja muiden elämän suurien kysymysten pohdintaa. Näytelmät ovat oikeastaan vain kuvauksia ihmisten elämästä ja niiden tärkeistä käänteistä, mutta tietynlainen oivaltavuus niissä koukuttaa. Myös henkilöt ovat mainioita, ja Tsehov piirtää heistä taitavasti dialogin kautta kerrassaan loistavan ja selväpiirteisen kuvan.
Tsehovista tuli hetkessä yksi suosikeistani. Jossain vaiheessa haluan lukea hänen novellejaan.
Lopuksi Kolme sisarta -näytelmästä Tusenbachin erinomainen lausahdus, joka kiteyttää niin mennyttä aikaa, nykyisyyttä kuin ihmisyyden ja elämän luonnettakin. Jotkut asiat ovat ajattomia:
No. Meidän jälkeemme lennetään ilmapalloilla, muutetaan takkien kuosia, keksitään ehkä kuudes aisti ja kehitetään sitä, mutta elämä on yhä sitä mitä on: vaikeaa, salaisuuksien täyttämää ja onnellista elämää. Tuhannenkin vuoden kuluttua ihminen huokailee aina vain: "ah, raskasta on elämä!" - ja kuitenkin pelkää niinkuin nyt eikä tahdo kuolla.
Kirja: Tsehovin neljä näytelmää: Lokki, Vanja-eno, Kolme sisarta, Kirsikkatarha (Tsaika, Djadja Vanja, Tri sestry, Visnjovyi sad)
Kirjailija: Anton Tsehov
Kustantaja: Otava
Suomentanut: Martti Anhava
Julkaisuvuodet: 1896, 1899, 1901, 1904
Sivuja: 332
♥♥♥♥
Tätini kirjahyllystä, hehe!
Hatunnosto sinulle, joka jaksoit lukea tänne asti.
