19 huhtikuuta 2014

Berliini kuvina ja sanoina


Bernauer Strassen metroaseman vieressä on jäljellä kappale muuria ja sen muistopaikka.

Piipahdin Berliinissä lyhyellä minilomalla serkkuni kanssa viime viikolla. Aiemmin olen käynyt Berliinissä perheeni kanssa vuonna 2012, mutta tämänkertainen reissu oli vähän erilainen. Ajelimme metrolla koko ajan eri puolille kaupunkia ja seurailimme paikallisten elämää kahviloissa. Matkamme kohokohta oli moderni baletti, jota menimme katsomaan Staatsoperiin. Siitä ei valitettavasti ole kuvia.



 Tässä kuvassa häpäisen pelleilemällä Berliinin muurin muistoa.

Varasimme ihan vahingossa harvinaisen loistavalla paikalla sijaitsevan hotellin Bernauer Strasselta, joka on tärkeä osa Berliinin muurin historiaa. Bernauer Strasse kuului Länsi-Saksaan, mutta sen idän puolisella sivulla olevat talot eivät. Kun muuria alettiin rakentaa, ihmiset yrittivät paeta länteen hyppäämällä talonsa ikkunasta jalkakäytävälle. Jotkut selvisivät ruhjeilla, jotkut kuolivat.
Kadun itäpuolen talot purettiin, ja paikalle jäi tyhjä ruohokenttä, joka oli länsi- ja itämuurin välissä. Berliinin muurejahan oli siis kaksi, ja niiden välisellä ruohokentällä - jota kutsuttiin myös kuolemankäytäväksi - oli vartiotorneja ja piikkilankaa. Monet pakenijat surmattiin kuolemankäytävälle. Ihmettelimme aluksi, miksi kadun varrella on suurkaupungille epätavallinen, iso ruohokaistale, mutta pian ymmärsimme kävelevämme juuri siellä, missä Berliinin muuri aikoinaan seisoi. Entiselle kuolemankäytävälle on alkanut nyt kohota uusia kerrostaloja, ja myös hotellimme oli yksi näistä uusista taloista. Siksi sitä ei näkynyt Google Mapsissa, mikä oli hitusen kuumottavaa. :D Kadulla oli myös paljon pyöreitä laattoja, joissa luki päivämäärä ja jotain saksaksi. Emme kumpikaan osaa saksaa sanaakaan, joten emme saaneet selvää, mitä laatoissa luki. Ne saattoivat kuitenkin olla muurin aikaisia tapahtumia tai muistoja ihmisistä, jotka yrittivät paeta Länsi-Saksaan. Berliinillä on kyllä niin uskomaton historia, ettei mikään muu kaupunki ehkä voita sitä.


Valtava(n hyvä) annos kreikkalaista ruokaa.


Hotellimme oli muutenkin loistavalla alueella Mitten koillispuolella Prenzlauer Bergissä. Se on koko ajan kasvava alue, jolla asuu nykyään paljon lapsiperheitä. Kuuluisa Mauerpark ja sen sunnuntaikirppis sijaitsevat myös Prenzlauer Bergissä, itse asiassa aivan vastapäätä hotellia, jossa asuimme.

Alueella on todella paljon hyviä ja suosittuja kahviloita ja ravintoloita, kuten esimerkiksi Oderberger Strassella sijaitseva sympaattinen kreikkalainen ravintola Labyrinth. Samalla kadulla on myös tämä överisöpö kahvila Kauf Dich Glücklich, josta saa ainakin todella maukkaita ja runsaita vohveleita.






Totta kai Starbucksissa kirjoitettiin nimet väärin, kuinkas muutenkaan.

Juutalaisten muistomerkki Brandenburgin portin kulmilla.

Kuten sanottu, seilailimme hyvin eri puolilla Berliiniä. Matkoihin meni aikaa, mutta se oli sen arvoista. Lauantaiaamuna matkasimme Schönebergin kaupunginosaan aamiaiselle kahvilaan, jonka nimeä en enää muista. Se oli jonkinsorttinen kirjallisuuskahvila, jossa pidetään luentailtoja ja tarjoillaan aamiaista iltaan asti. Join siellä elämäni parasta appelsiinimehua.


Tuossa punaisessa talossa sijaitsee tulevaisuuden Berliinin-kämppäni. Unelmatalo löytyi Schönebergistä.

Monta isoa nähtävyyttä samassa kuvassa: kupolikattoinen Reichstag, Brandenburgin portti ja juutalaisten muistomerkki.


Kävimme myös tähyilemässä Berliiniä vähän korkeammalta. Aluksi suunnittelimme menevämme televisiotorniin, mutta sitten löysimme Panorama Punktin esitteen. Panorama Punkt on Potsdamer Platzilla muistaakseni 24-kerroksinen rakennuksen huipulla. Rakennuksessa on Euroopan nopein hissi, jos ymmärsimme hissimiehen nopeasta ja epäselvästä englannista oikein. :D Nopeasti ainakin hujahdettiin huipulle! Panorama Punkt maksoi opiskelijalta vain 5 euroa, televisiotorni olisi ollut 12 euroa. Ihan tarpeeksi korkealla oltiin tuollakin, ja televisiotorni näkyi hienosti.


Kaatumaisillaan oleva tv-torni.

Vaikka olen käynyt Berliinissä nyt kahdesti, huimasti jäi vielä näkemättä. Jossain vaiheessa on pakko päästä sinne uudestaan. Kaupungissa on joku selittämättömän ihana ja lupsakka tunnelma, rennompi kuin esimerkiksi Lontoossa tai Pariisissa. Aloin jopa suunnitella opiskelijavaihtoa Berliiniin, vaikken osaa sanaakaan saksaa. Kai sinne silti voisi mennä puoleksi vuodeksi asustelemaan.

Postaan mahdollisesti toisenkin kerran Berliini-juttuja, koska puhelimestani löytyy vielä jonkin verran kuvia minimatkaltamme.

6 kommenttia:

  1. Ihania kuvia. Olin hiihtolomalla Berliinissä perheeni kanssa ja liukuin osin samoilla kulmilla. Minulle Berliinin-matka oli ensimmäinen, muttei varmasti viimeinen tuohon kiehtovaan kaupunkiin. Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Berliini on todellakin aivan äärettömän kiehtova kaupunki - siellä voi käydä vaikka miljoona kertaa, eikä siltikään ole nähnyt kaikkea. Tämä kyllä pätee aika moneenkin maailman kolkkaan. :)

      Aurinkoista pääsiäistä!

      Poista
  2. Matkasi vaikuttaa olleen ihana! Minäkin olen käynyt muistaakseni 6 vuotta sitten Saksassa, Münchenissa tosin. Kaupunki oli hieno, mutta koin paikalliset ulkomaalaisia kohtaan todella törkeiksi!

    Voi kun pääsisi itsekin pienelle lomamatkalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matka oli erittäin odotettu pikkubreikki arjesta. ♥
      Voi ei, onpa tyhmää, jos müncheniläiset olivat töykeitä! Vuonna 2012 matkustin perheeni kanssa Saksassa enemmänkin, mutta kaikkialla ihmiset olivat kyllä ystävällisiä. Olimme tosin silloinkin vain Pohjois-Saksassa, ehkä eteläsaksalaiset ovat kärttyisempiä. :D

      Poista
    2. Pakko kommentoida tähän(kin :)), sillä München on mielestäni ihana kaupunki ja olen kohdannut siellä tosi kivoja ihmisiä. Saksa on ylipäätään mukava matkailumaa.

      Poista
  3. Olimme juuri 5 päivää Mumchemissä, ja myös me saimme joka puolella osaksemme erittäin tylyä kohtelua! Oli se sitten normaali kadun tallaaja, kaupan kassa, tarjoilija tai baarimikko, kaikki olivat töykeitä ja tylyjä! Mielensä pahoitti monessa paikassa ja jo siitä syystä ja yleisestä ilmapiiristä, en tule varmasti koskaan enää matkustamaan Muncheniin enkä suosittele sitä muillekkaan oman kokemukseni perusteella. Pari vuotta sitten kävin Berlinissä ja siellä en kokenut tälaista. Eivät toki ihmiset sielläkään mitään yliystävällisiä olleet, mutta ei sentään tällaista käsittämätöntä käytöstä kuin nyt!

    VastaaPoista