26 kesäkuuta 2014

Tove Ateneumissa


Kävin tiistaina katsastamassa Ateneumin Tove Jansson -näyttelyn, joka oli ehdottomasti 10 euron väärti! Suosittelen todella lämpimästi. Näyttely oli erittäin laaja ja käsitti satoja teoksia. Monet asiat jäivät mieleen, mutta erityisesti minuun vetosivat ihanat mustavalkoiset kuvat Toven elämästä (niistä oli myynnissä myös kortteja), hänen henkilökohtaiset kirjeensä ja yksittäinen, Mystinen maisema -niminen maalaus. Pidin myös kovasti Tuulikki Pietilän viehättävistä kolmiulotteisista muumi-kuvaelmista, joissa esiintyivät esimerkiksi uimahuone ja Yksinäisten vuorten observatorio.

Usein unohtuu, kuinka upea ja monipuolinen taiteilija Tove Jansson olikaan. Muumit olivat vain yksi, loppujen lopuksi melko pieni osa Toven tuotantoa. Ennen näyttelyyn menoa tiesin kyllä, että Tove on tehnyt paljon, mutta kyllä teosten määrä ja niiden monipuolisuus yllättivät silti. Oli asetelmia, maisemia, omakuvia, muotokuvia ja jättimäinen fresko. Lisäksi Tove Jansson piirsi satiirisia, poliittisia pilakuvia Garm-lehteen, mikä oli aikamoinen riski. Tästä minulla ei aiemmin ollut aavistustakaan!

Näyttely teki minuun suuren vaikutuksen. Kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa maagiseen Tove Janssoniin.

23 kesäkuuta 2014

Aino-Maria Savolainen ja Katja Jalkanen: Linnasta humisevalle harjulle. 50 parasta kirjaa


Noniin, koneeni on selvinnyt täysissä voimissa ja hyvin toimivana takaisin hellään huomaani (JEE!), joten on aika aktivoitua blogin puolella. Käväisin pari viikkoa sitten Oulussa, jossa löysin olohuoneen sohvapöydältä tämän Lumiomena-blogin Katjan ja Amman lukuhetki -blogin Aino-Marian ihanan opuksen. Äitini on kirjastonhoitaja, joten kotonamme on aina uutuuskirjoja. Se on yksi miljoonista plussista äidin työssä. Silloin, kun asuin vielä kotona, esimerkiksi koulutöihin tarvittavien kirjojen hankkiminen helpottui huomattavasti.

Nautiskelin Linnasta humisevalle harjulle -kirjan terassillamme auringosta nauttien. Se taisi itse asiassa olla viimeisin hellepäivä tänä kesänä. Koska luin kirjan jo vähän aikaa sitten, en tietenkään enää muista kaikkia ajatuksiani, joista suunnittelin kirjoittavani, mutta kyllä tästä silti sanottavaa löytyy.

Kirja, jossa kirjoitetaan "vain" kirjoista, saattaa kuulostaa jonkun korvaan tylsältä, mutta voi, mikä ihana lukukokemus tämä olikaan! Katjan ja Amman teksti soljuu vaivattomasti eteenpäin. Kirjoittajat ovat löytäneet kirjoista juuri ne asiat, jotka niistä kannattaakin kertoa. Juonipaljastuksia on jonkin verran, joten jos suhtaudut niihin ehdottoman kielteisesti, tämä kirja saattaa olla vaaravyöhykkeelläsi. Minä olen siinä mielessä omituinen, että suhtautumiseni spoilereihin on aika huoleton. Minua ei haittaa, jos saan tietää melko tärkeänkin yksityiskohdan kirjan, elokuvan tai tv-sarjan juonesta, koska en kuitenkaan tiedä, millaisten tapahtumien kautta tilanteeseen on päädytty. Järkyttävä paljastus: tiesin viimeisestä Harry Potterista todella paljon asioita ennen, kuin olin lukenut kirjasta sivuakaan.

Kaikkien aikojen parhaan kirjan metsästyksestä syntyi ilahduttavan monipuolinen lista, jota oli ilo käydä läpi tämän teoksen kautta. Täytyy sanoa, että olin hitusen yllättynyt siitä, kuinka paljon oikeita klassikoiden klassikoita listalle oli loppujen lopuksi päätynyt. Ainakin oma kokemukseni monien klassikoiden kohdalla on ollut se, että tarina on hyvä ja ilman muuta kertomisen arvoinen, mutta sen lukeminen on usein hidasta eikä erityisen nautinnollista. Tämä ei tietenkään koske kaikkia klassikoita, ja kuten Katja ja Ammakin kirjassaan toteavat, jokaisella lukijalla on omat suosikkinsa, mieltymyksensä ja kriteerinsä. Kaikkien aikojen parasta kirjaa ei oikeasti voi koskaan löytää, mutta tällaisia listoja on silti hauska luoda, pyöritellä, ja miettiä, mitä ne kertovat lukijoista ja ajan hengestä. Ja tokihan listalle pääsi myös paljon muita kuin tiiliskiviklassikoita. Silti tämäkin kirja todistaa taas vähäsen sitä, että klassikot ovat klassikkoja syystä. Niitä arvostetaan, ja niiden katsotaan kertovan jotain ajastaan. Ne ovat pieni pala historiaa, jonka on tärkeä säilyä. Joskus se, mitä kirjat edustavat, on tärkeämpää kuin se, kuinka nautinnollista tai viihdyttävää niiden lukeminen on.

Minä olen lukenut listan 50 kirjasta vain(?) 14. Toivon mukaan jossain vaiheessa elämääni olen lukenut ne kaikki. Katjan ja Amman kuvausten perusteella ainakin melkein jokainen näistä 50:stä teoksesta pääsee kirjalistalleni. Suosittelen lämpimästi Linnasta humisevalle harjulle -teosta, viihdyin sen seurassa erinomaisesti. Arvostin erityisesti sitä, että kirjojen lisäksi myös kirjailijoita oli esitelty lyhyesti tai vähän pidemminkin. Sain uutta tietoa monesta kirjailijasta tai kirjan syntytavasta. Kiitos, Katja ja Amma! Upeaa työtä.

Kirja: Linnasta humisevalle harjulle. 50 parasta kirjaa
Kirjailijat: Aino-Maria Savolainen ja Katja Jalkanen
Kustantaja: Avain
Julkaisuvuosi: 2014
Sivuja: 260
♥♥♥♥
Anastettu päiväksi äitini kirjakasasta.


Kirjabingosta raksittuu ruutu Tänä vuonna julkaistu.

19 kesäkuuta 2014

Rikkinäinen tietokone ja muita kertomuksia

Tietokoneeni on rikki. Viime viikolla se vain kieltäytyi käynnistymästä. Nyt kone on jo matkannut Ouluun, ja odotan tuomiota pelonsekaisin tuntein - on kuulemma todennäköistä, että vika on kovalevyssä, mikä voi tarkoittaa kaiken sen sisällön häviämistä. Nyyh!

En tiedä, milloin saan koneeni takaisin, joten käytän nyt väliaikaisesti tätä Bloggerin mobiiliversiota, jota en osaa lainkaan käyttää. :D Postauksen kuvat ovat varmaan aivan miten sattuu. Kuvat on otettu Helsingissä ja Oulussa (ja yksi Hämeenlinnassa), jossa piipahdin viime viikolla. Kesäni on ollut tähän mennessä loistava, ja sellaisena se myös jatkuu. Huippuja juttuja on tiedossa.



Sain vihdoin sydänystävältäni synttärilahjani viisi kuukautta myöhässä, mutta millainen lahja se olikaan! Ihan super. Ystäväni on ärsyttävän hyvä lahjojen ostaja, itse olen siinä tosi huono. Sain 642 things to write about -nimisen kirjan, joka sisältää nimensä mukaisesti 642 valloittavaa kirjoitustehtävää. Esimerkiksi: Describe your mother tai  Write a life as a series of postcards. Siitä on aikaa, kun olen kirjoittanut muuta kuin asiatekstiä, joten tämä on ihanaa vaihtelua.


Kirjakuulumisia sen verran, että aloitin kesäprojektini, eli Potterit. Minua oikeasti vähän jännitti kajota näihin ikisuosikkeihini pitkän tauon jälkeen - entä jos koen pettymyksen? En ole kokenut. En myöskään muistanut, että Viisasten kivi on niin hauska! :D
Eilen menin muka vain käymään Suomalaisessa, ja sieltähän lähdettiin sitten viiden kirjan kanssa kotiin. Tiesin jo ovea avatessani, että tämä on virhe. Kirjahamstraaja iski taas!



Rentouttavaa juhannusta joka iikalle! Minä vietän viikonlopun töissä, missäpä muuallakaan.

12 kesäkuuta 2014

Minna Koskela, Heli Sutela ja Jarno Kantelinen: Anne ja Ellu lomamatkalla


Olin syömässä Oulun parhaassa kahvilassa Cafe Roosterissa (jos olette Oulussa päin, Rooster ja lohiburgeri on must!), kun hoksasin tämän Kumman kaa -sarjakuvan lehtihyllyssä. En ollut edes yksin, mutta päätin silti lukaista tämän lyhkäisen sarjakuvan kavereiden kanssa jutustelun lomassa. Enpä kyllä olisi paljoa menettänyt, jos olisin jättänyt tämän hyllyyn.

Kumman kaa on yksi lempparisarjoistani, koska siinä on yksinkertaisesti hulvattoman hauskaa, todellista aivot narikkaan -huumoria. Ihailen Minna Koskelan ja Heli Sutelan taitoa esittää kännisiä naisia. Roolisuoritukset eivät oikeasti voisi olla täydellisempiä. Sarja on huippu, mutta täytyy sanoa suoraan, että sarjakuva on aivan perseestä. Se näyttää siltä, että se on hutaistu vasemmalla kädellä kasaan 15 minuutissa. Annen ja Ellun piirroshahmoissa ei ole yhtään särmää, piirrosjälki on jotenkin suttuisen oloista, ja tarina on auttamattoman tylsä. Anne ja Ellu lähtevät Teneriffalle lomailemaan kaljat, kondomit, Vesalta lainattu kamera ja tuhat paria kenkiä mukanaan.

Eiväthän juonikuviot televisiosarjassakaan ole mitään älyttömän taidokkaita. Tarinat pyörivät Annen ja Ellun biletyksen ympärillä ja tutut hokemat ja asetelmat toistuvat jaksosta toiseen. Karismaattiset näyttelijät kuitenkin herättävät dialogin eloon ja eläytyvät rooleihinsa loistavasti, toisin kuin nämä Kantelisen lapsekkaat Anne ja Ellu -sarjakuvahahmot. Edes "kumman kaa...?"-kysymykset eivät naurattaneet tässä sarjakuvassa, vaikka ne nyt ovat taattua Kumman kaa -laatua. Lisäksi televisiossa Anne ja Ellu kohtaavat useinkin vastoinkäymisiä, mutta lomalla heille ei tapahtunut mitään jännää. Ei tapaturmaa, ei epätoivoisia iskuyrityksiä, ei mokailua allasbaarissa! Mitä tämä oikein on?

Kumman kaa -sarjakuvat saavat minun puolestani jäädä tähän yhteen tekeleeseen, mutta jos jatkoa seuraa, niin kakkososassa on ehdottomasti oltava enemmän Vesaa! Osasyy tämän tarinan pliisuuteen oli se, että Vesa esiintyi ehkä kahdella sivulla. Höh.

Myös Anni on tutustunut Annen ja Ellun lomakommelluksiin. Anniin sarjakuva puri vähän paremmin kuin minuun, mutta hänkin odotteli kaksikon eteen jotain takaiskua.

Kirja: Anne ja Ellu lomamatkalla
Tekijät: Minna Koskela, Heli Sutela ja Jarno Kantelinen (kuvitus)
Kustantaja: Annen ja Ellun tuotanto Oy
Julkaisuvuosi: 2014
Sivuja: 80
Sarjis löytyi Cafe Roosterin lehtihyllystä.


Le Masque Rougen kirjabingosta raksittuu tällä teoksella Sarjakuva.

11 kesäkuuta 2014

Paul Auster: New York -trilogia - ja lopettamisen vaikeudesta


Hämmentynyt ja hienoisesti ärtynyt. Päällimmäiset tunteet, jotka Paul Austerin New York -trilogia jätti jälkeensä. En tiedä mitä muuta tästä kirjasta sanoisin, kuin että se aiheutti minulle pahemmanlaatuisen lukujumin, kyllästytti, ärsytti ja hämmensi. Kirjan selätettyäni tutkin Paul Austeria vähän Wikipediasta (hehheh...), ja Wikipedian tarjoamat "metamystery"- ja "meta-detective-fiction"-määritelmät tästä New York -trilogiasta osuvat kyllä naulan kantaan. Ei iskenyt minuun! Valitsin kirjan kannen perusteella, koska jostain syystä sen värimaailma ja salaperäisyys vetosivat minuun, mutta odotin lyhyen takakansisilmäyksen perusteella perinteisempää salapoliisiromaania. Auster ei siis ollut minulle ennestään tuttu.

Perinteiset salapoliisitarinat ovat viimeinen asia, jota New York -trilogialta kannattaa odottaa. Teos koostuu kolmesta pienoisromaanista, jotka ovat nimeltään Lasikaupunki, Aaveita ja Lukittu huone. Jokaisessa tarinassa on kyllä mysteerinsä, mutta niiden ratkaisut eivät ole tärkeitä. Itse mysteerejäkin mysteerisempiä ovat mysteerien tutkijoiden mielenliikkeet. Auster pureutuukin enemmän identiteettikriiseilyyn, itsensä hukkaamiseen ja ihmisen psyykeeseen. Ihan mielenkiintoista sinällään, mutta ainakin minun lukijan-pääni meni ihan sekaisin siitä, miten Auster tahallisesti pyöritti lukijan päätä. Onko Lasikaupungin Paul Auster faktaa vai fiktiota? Miten Lasikaupungin etsivä-Quinn liittyy Aaveiden Blackiin ja Bluehen, tai Lukitun huoneen Fanshaween? Ketkä ovat keskenään samoja henkilöitä, vai ovatko ketkään? Kuka vedättää ja ketä? Mitä merkitsevät kaikki samannimiset henkilöt ja samat esineet, jotka vilisevät kaikissa kolmessa romaanissa? ARGH! Alkoi vain masentaa, kun mietin, olenko vaan ihan tyhmä, kun en tajua mitään. :D

Osaksi tämä hämmennykseni varmaan johtuu siitä, että New York -trilogia ei vain imaissut minua mukaansa, luin kirjaa tooooodella hitaasti, ja aina, kun avasin kirjan uudelleen, olin jo unohtanut monet edelliset tapahtumat. Olisi ehkä vain pitänyt lopettaa kirja kesken, mutta sitä en tee oikeastaan koskaan. Pitäisi opetella luopumaan kirjoista, jotka eivät anna minulle mitään. Tällaisten kirjojen takia koko lukemiseni jumiutuu yleensä kokonaan, kun itsepäisesti roikun kirjassa, jonka lukemisesta en nauti, mutta jonka haluan silti jostain syystä lukea loppuun, vaikka tiedän jo, että siitä jää huono maku suuhun. Enkä halua samalla aloittaa uutta kirjaa, vaikka mieli tekisi, koska silloin tylsä kirja jää roikkumaan ikuisiksi ajoiksi. Tässä ei ole yhtään mitään järkeä. Miten saan itseni keskeyttämään kirjan, joka vain ikävystyttää? Apua kaivataan!

Lukukokemukseni masentavuudesta huolimatta raksitan tällä kirjalla Le Masque Rougen Emilien kirjabingosta ruudun Kannen perusteella valittu.

Kirja: New York -trilogia: Lasikaupunki, Aaveita, Lukittu huone (The New York Trilogy: City of Glass, Ghosts, The Locked Room)
Kirjailija: Paul Auster
Kustantaja: Tammi
Suomentanut: Jukka Jääskeläinen (1. ja 2. osa) sekä Jukka Jääskeläinen ja Jukka Sirola (3. osa)
Julkaisuvuosi: 1987
Sivuja: 145 / 86 / 125
Kirjastosta.