Miika Nousiainen: Maaninkavaara

Lukaisin Miika Nousiaisen Maaninkavaaran eilen Oulu-Tampere-junassa. Olen aika ylpeä itsestäni. Yleensä roikun junassa vain koneella tekemättä mitään järkevää, enkä edes muista, milloin olisin viimeksi kunnolla lukenut kirjaa junamatkan ratoksi. Ryhtiliike lukemisharrastuksessani on selvästi toteutumassa! Huomenna lähden jälleen junailemaan, joten taitaa olla seuraavan kirjan vuoro.

Jotain myötävaikutusta tähän lukumenestykseeni saattoi tietenkin olla hyvällä kirjalla. Maaninkavaara herätti huvituksen lisäksi niin monenlaisia tunteita, että jaksoin pysyä sen seurassa. Tunsin 351 sivun aikana niin epäuskoa, ärtymystä, turhautumista, surua kuin jopa vihaakin. Yllätyin siitä, kuinka negatiivisia tunteita Huttusen perheen isä Martti minussa herätti. Tiedostan ja tunnustan hahmon hauskuuden, mutta minulle Martti näyttäytyi enemmän omassa fantasiamaailmassaan elävänä, pakkomielteisenä ja tunnetaidottomana perheenisänä, joka tavoittelee omia unelmiaan ensin poikansa ja sitten tyttärensä kautta unohtaen näiden omat toiveet. Toisaalta myös vastahakoisesti ihailen Marttia. Hän omistautuu antaumuksella ja varauksetta omille idoleilleen. Hänellä on valtavasti tietoa. Olisipa hienoa, jos itselläkin olisi jokin kiinnostuksenkohde, johon suhtautuisi yhtä intohimoisesti kuin Martti suomalaiseen kestävyysjuoksuun.

Maaninkavaara kuvaa Huttusen perhettä, jonka isä on omistanut elämänsä suomalaiselle kestävyysjuoksulle, Lasse Virénille ja poikansa juoksu-uralle. Jarkko-poika on tulossa Ruotsista kotiin PM-hopeamitali mukanaan, mutta ei koskaan nouse laivasta maihin. Martti vaipuu murheen alhoon eikä enää löydä elämälleen merkitystä. Niinpä perheen tytär Heidi päättää juosta isänsä ylös masennuksesta. Martti alkaa valmentaa Heidiä mitä kummallisimmin metodein. Vähitellen juoksu valtaa Heidin koko elämän.

Maaninkavaara ei ole kirja perheen surusta lapsen kuoleman jälkeen. Se on kirja toimimattomasta perheestä, jonka jäsenet eivät osaa kommunikoida toistensa kanssa. Se käsittelee pakkomiellettä, riippuvuutta ja konflikteja, mutta myös hauskuuttaa, viihdyttää ja tarjoaa tietoa. Martti Huttunen muistuttaa melko huomattavasti Vadelmavenepakolaisen Ruotsi-pakkomielteistä Mikko Virtasta, mutta ei se mitään. Mikko Virtanenkin on huvittava ja tunteita herättävä tyyppi. Hän on kylläkin hauskempi kuin Martti Huttunen.

Kirjassa vaihtelevat Martin ja Heidin kertojanäänet. Ratkaisu on toimiva. Pidin molempien äänestä, ne veivät tarinaa sujuvasti eteenpäin ja tavoittivat hauskasti isän ja tyttären täysin vastakohtaiset maailmankuvat.

Ihastuin tähän kirjaan yhtä paljon kuin Vadelmavenepakolaiseen. En osaa päättää, kumpi on parempi, eikä varmaan tarvitsekaan. Rakastan Nousiaisen tekstiä, sen kevyesti eteenpäin soljuvaa kerrontaa ja vaivatonta huumoria. Mies on aivan hulvattoman hauska myös kirjojen kansien ulkopuolella. Jos ette ole katsoneet Nelosen Hyviä ja huonoja uutisia, niin katsokaa, vaikka ainoastaan hurmaavan Nousiaisen (ja Tuomas Kyrön ja Niina Lahtisen) vuoksi.

Seuraavaksi etsin varmaan käsiini Nousiaisen kolmannen teoksen Metsäjätin. Missä muuten viipyy Nousiaisen seuraava romaani? Haluan tietää, mitä se Miika seuraavaksi keksii.

Kirja: Maaninkavaara
Kirjailija: Miika Nousiainen
Kustantamo: Otava
Julkaisuvuosi: 2009
Sivuja: 351
♥♥♥♥
Ei varmaan ole vaikea arvata, mistä tämä kirja on peräisin. Omasta kirjahyllystäni, tietysti!