10 heinäkuuta 2014

You've been Gilmored!


Gilmoren tytöt on kaikkien aikojen lempi-tv-sarjani. Jaksot voi katsoa miljoona kertaa uudelleen ja uudelleen kyllästymättä. Äitini tutustutti minut aikoinaan Gilmoren tyttöihin, kun Yle näytti sitä televisiosta. Hankin kaikkien kausien dvd-boksit itselleni, ja katson jaksoja edelleen säännöllisin väliajoin sekä aina, kun olen sairaana.


Gilmoren tytöissä puhutaan kovalla tahdilla, kuunnellaan superhyvää musiikkia, juodaan liikaa kahvia, syödään paljon epäterveellistä ruokaa ja viitataan joka toisessa lauseessa kirjoihin, leffoihin ja muihin populaarikulttuurin juttuihin. Käsikirjoitus on uskomattoman hyvää. Gilmoren tytötkään ei kuitenkaan valitettavasti välttynyt tältä samalta ongelmalta, joka niin valitettavan usein tv-sarjoille käy, ja sarjas kaksi viimeistä kautta, kuudes ja seitsemäs, olivat jo selkeästi huonompitasoisia kuin edeltäjänsä. Onneksi jaksot ykköskaudesta vitoseen ovat aivan huippuja!



Jos ette ole katsoneet Gilmoren tyttöjä, olette menettäneet PALJON. Aloittakaa välittömästi!

Ja hei, tämä liittyy kirjoihinkin. Inspiroiduin etsimään Gilmoren tytöt -gifejä ja kirjoittamaan aiheesta tämän BuzzFeedin jutun ansiosta, jossa luetellaan kaikki 339 kirjaa, joihin sarjassa viitattiin sen seitsemän kauden aikana. Kuten sanottu, Gilmoren tytöissä on pikkaisen viittauksia. Rory Gilmore on varsinainen lukutoukkien lukutoukka, joka on lukenut elämänsä aikana järjettömän määrän kirjoja. Rory on myös ainoa fiktiivinen hahmo, johon olen ihan oikeasti samastunut todella vahvasti. Kiltti ja ahkera koulutyttö, joka ei koskaan halua pahoittaa kenenkään mieltä, ja jolle perhe ja ystävät ovat tärkeintä maailmassa.



Innostuin tuosta 339 kirjan luettelosta niin paljon, että ajattelin ottaa sen elämänmittaiseksi projektikseni. Tästä päivästä lähtien yritän siis lukea Rory Gilmoren lukulistaa lävitse. :D Saas nähdä mitä tuosta tulee, sillä joukossa on aika erikoisiakin opuksia, joita kaikkia ei varmasti ole suomennettu. Mutta katsotaan. En laskenut vielä tarkemmin, mutta mitä nyt suurinpiirtein ehdin arvioida, olen lukenut kirjoista ehkä reilu 10. Paljon on siis työsarkaa jäljellä...





Seriously, jos ette ole vielä katsoneet Gilmoren tyttöjä, etsikää niitä heti käsiinne! Parasta huumoria, ihana pikkukaupunki ja koskettava kertomus äidin ja tyttären ihanteellisesta, sekä toisen äidin ja tyttären ei-niin-ihanteellisesta suhteesta. AH.

Ja ilman muuta tervetuloa suorittamaan Rory Gilmore Reading Challengea kanssani!

10 kommenttia:

  1. Gilmoren tytöt oli ykkössuosikkini tv-sarjoista. Ja tuo kirjalista on aivan huikee! Jään seuraamaan elämäntyötäsi - hyviä ja hienoja kirjoja listassa on paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gilmoren tytöt on kyllä ihan ykkönen, ja kirjalista erittäin mielenkiintoinen! Kosolti hyviä kirjoja, mutta myös omituisia opuksia. :D

      Poista
  2. Aah, ihana Gilmoren tytöt!! Rakastan sarjaa, olen katsonut sen läpi valehtelematta kuusi kertaa, innostuin jälleen alkukesästä ja katselen nyt toista tuotantokautta. Blogini alkuaikoina pidin kuvanani Rorya, joka tietenkin luki :)

    Olipas kiva postaus, ja kiva tietää että muitakin faneja löytyy! Aurinkoa viikonloppuusi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama, olen katsonut sarjan monta monituista kertaa lävitse. Kutos- ja seiskakaudesta en kamalasti tykkää, mutta viittä ensimmäistä kautta on kyllä tullut katsottua erittäin paljon, ja aina satunnaisesti kahta viimeistäkin.

      Ihanaa viikonloppua! :)

      Poista
  3. Oi minä rakastin Gilmoreja nuorempana, mutta jostain syystä sarjan katsominen jäi... ehkä ensi talven pimeisiin iltoihin voisi hankkia vähän Gilmoreja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa erinomaiselta suunnitelmalta! ;D Taidan itsekin aloittaa taas maratonin syksyllä, kun pääsen takaisin Tampereelle rakkaiden dvd-boksieni pariin.

      Poista
  4. Olipa kiva, että päädyit kirjoittelemaan Gilmoren tytöt-fanituksestasi juuri nyt :) Vuosi sitten katselin koneelta muutaman jakson ja tykkäsin kovasti! Erinäisistä syistä unohdin koko sarjan ja heräsin kesän alussa siihen, että katsomani televisio-ohjelmat loppuvat tai jäävät tauolle ja tarvitsen jotain ruudusta töllötettävää. Sokoksella jo hiplailin ensimmäistä kautta, mutta jätin sitten hyllyyn. Ei kai tässä kuitenkaan muu auta kuin raottaa kukkaron nyörejä ja hankkia se ensimmäinen kausi katsottavaksi...

    Tuon kirjalistan bongasin viime kesänä ja innostuinkin siitä aloittamaan sarjan! Ei hullumpaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa raottaa kukkaron nyörejä, et tule pettymään! :D Luulisi, että Gilmoren tyttöjen boksit eivät ole enää edes kamalan hinnakkaita, onhan kyseessä jo vähän vanhempi sarja.

      Poista
  5. Gilmoren tytöt on huippusarja! Vaikka olen sitä katsonut paljon en ole tainnut nähdä jokaista jaksoa. Hah, ostin sitten sen complete box-setin. Tiedän mitä teen sitten kun olen sairaana ;) Vilkaisin itsekin tuota kirjalistaa kun se tuli jossain vastaan, melkoisen erikoisia teoksia mahtuu mukaan, siinäpä lukuhaastetta kerrakseen!

    VastaaPoista
  6. Oi Gilmoren tytöt, parhautta aina ja ikuisesti! Ja voi ei, ihan kuin minulla ei olisi jo listoja valmiiksi, mutta tähän listaan on pakko tarttua!

    VastaaPoista