04 toukokuuta 2014

Sofi Oksanen: Baby Jane


Minusta on aika mielenkiintoista lukea kirjailijan tuotantoa "väärässä" järjestyksessä. Silloin katselee kirjoja ihan erilaisten lasien läpi. Veikkaan, että Finlandia-voittaja Puhdistus on ollut monelle ensimmäinen kosketus Oksasen kirjoihin, ja niin se oli minullekin. Puhdistuksen jälkeen luin esikoisromaanin Stalinin lehmät, ja nyt vastikään Oksasen toisen teoksen Baby Jane.

Ellen olisi lukenut Puhdistusta ensin, olisin varmaankin pitänyt sekä Stalinin lehmiä että Baby Janea aivan upeina kirjoina. Hyviä kirjoja ne ovatkin, mutta Puhdistus on kaikessa kypsyydessään ja ravistelevuudessaan niin upea teos, että Oksasen aiempi tuotanto jää sen varjoon. Minulle jäi Baby Janesta pikkuisen keskeneräinen ja etäinen fiilis, vaikka se käsitteleekin tärkeitä asioita ja on kaiken kaikkiaan onnistunut kirja.

Baby Jane kertoo Pikistä, joka on oman mielensä vanki. Pikillä on paniikkihäiriö, eikä hän ole vuosiin astunut päiväsaikaan ulos asunnostaan. Pikin entinen tyttöystävä Bossa huolehtii kauppareissuista, pyykeistä ja lääkkeistä, eikä Pikillä ole juurikaan valtaa omassa elämässään. Pikin kumppanillakaan, kirjan kertojalla, jonka nimeä on ainakaan huomannut mainittavan kertaakaan, ei ole ihan kaikki kunnossa. Hän tarvitsee jatkuvasti hyväksyntää ja huomiota, ja hän on riippuvainen Pikistä ja mustasukkainen Bossalle. Kertojalla on masentuneita ja maanisia vaiheita elämässään.

Piki poistuu kotoaan ainoastaan öisin bilettämään rajusti 1990-luvun Helsingin homo- ja lesbopiireihin. Alkoholi pyörittää Pikin elämää päivisinkin, mikä riipii kirjan kertojaa sisältä. Miltä tuntuu seurustella ihmisen kanssa, joka on aina humalassa? Ihmisen kanssa, jonka täytyy olla humalassa, jotta selviää päivästä toiseen.

Baby Janessa on synkkä fiilis läpi kirjan, mitä aihepiirien perusteella voi odottaakin, mutta Oksasen teksti on silti niin herkän polveilevaa ja rauhallisen soljuvaa. On niin hienoa, että näinkin kaunis teksti voi saada aikaan painostavan, raskaan ja synkän tunnelman. Uskomattoman kaunista kieltä olen aina ihaillut Sofi Oksasen kirjoissa, ja sitä riittää Baby Janessakin.

Kirja: Baby Jane
Kirjailija: Sofi Oksanen
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 2005
Sivuja: 220
♥♥♥
Kirjastosta.

2 kommenttia:

  1. Kuvauksesi perusteella tämä vaikuttaa kiinnostavalta, mutta suhteeni Oksaseen on aika vaikea. Mun eka Oksanen oli Stalinin lehmät ja puolipakolla luin sen loppuun. Puhdistus oli hieno, mutta se uusinkin jäi mulla kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et varmaankaan ole ainoa, jolla on vaikea suhde Oksaseen! :D Minuun Oksanen iskee, mutta ymmärrän mainiosti lukijoita, jotka eivät pidä hänen teoksistaan.
      Puhdistus on upea, ja sen takia vähän yllätyin siitä, että Stalinin lehmät ja Baby Jane tarjosivat vähemmän, kuin odotin. Toisaalta siinä näkee, miten kirjailija voi kypsyä ilmaisussaan. En ole vielä lukenut Oksasen uusinta ollenkaan, mutta en ole edes tuntenut mitään kiihkoa päästä sitä lukemaan.

      Poista