Kuten useimmat luultavasti huomasivat, Kaupunginpuutarha jotenkin lopahti ennen, kuin se pääsi kunnolla liitoon. Lukuharrastukseeni se kyllä antoi uudenlaista pontta, mikä on ihana juttu!
Senpä takia en taida olla valmis luopumaan kirjabloggauksesta ihan kokonaan, mutta koska elämässäni tapahtuu tällä hetkellä muutakin jännää, homman nimi on nyt seuraavanlainen.
Minulla on uusi blogi, jonka nimi on Ranskalainen päiväkirja. Se löytyy TÄÄLTÄ!
Jos luikahdatte tuonne Wordpressin puolelle, saatte tietää, että muutan reilun kahden kuukauden kuluttua Ranskaan. Vaikka opinnot ovat kesken ja tässä olisi muun muassa kandi tehtävänä, päätin ottaa pienen breikin ja toteuttaa kaksi vuotta vanhat au pair -suunnitelmani tässä välissä. Ei ehkä maailman välkyin idea, mutta tuntuu hyvältä.
Blogissa pääsette joka tapauksessa seuraamaan Ranskan-vuottani, mutta myös sivussa lukemaan muitakin höpötyksiäni JA kirjabloggauksia, joita aion vilpittömästi yrittää jatkaa uudessa blogissani. Aion myös onnistua näissä vakaissa aikomuksissani.
Pistäkää ihmeessä Ranskalainen päiväkirja seurantaan ja tulkaa seuraamaan seikkailujani. :) Minäkin lupaan aktivoitua kirjabloggaajana, sekä omassa bloggaamisessani että blogien seuraamisessa.
Aurinkoista kesää! :)
Oi, Ranskaan! Toivottavasti elo siellä sujuu mukavasti ja muistat kirjoitella kuulumisiasi. Käynpä heti klikkaamassa uuden blogisi seurattavieni joukkoon. :)
VastaaPoistaOnpas hieno! :)
VastaaPoista