Uusia kujeita

Kuten useimmat luultavasti huomasivat, Kaupunginpuutarha jotenkin lopahti ennen, kuin se pääsi kunnolla liitoon. Lukuharrastukseeni se kyllä antoi uudenlaista pontta, mikä on ihana juttu!

Senpä takia en taida olla valmis luopumaan kirjabloggauksesta ihan kokonaan, mutta koska elämässäni tapahtuu tällä hetkellä muutakin jännää, homman nimi on nyt seuraavanlainen.

Minulla on uusi blogi, jonka nimi on Ranskalainen päiväkirja. Se löytyy TÄÄLTÄ!

Jos luikahdatte tuonne Wordpressin puolelle, saatte tietää, että muutan reilun kahden kuukauden kuluttua Ranskaan. Vaikka opinnot ovat kesken ja tässä olisi muun muassa kandi tehtävänä, päätin ottaa pienen breikin ja toteuttaa kaksi vuotta vanhat au pair -suunnitelmani tässä välissä. Ei ehkä maailman välkyin idea, mutta tuntuu hyvältä.

Blogissa pääsette joka tapauksessa seuraamaan Ranskan-vuottani, mutta myös sivussa lukemaan muitakin höpötyksiäni JA kirjabloggauksia, joita aion vilpittömästi yrittää jatkaa uudessa blogissani. Aion myös onnistua näissä vakaissa aikomuksissani.

Pistäkää ihmeessä Ranskalainen päiväkirja seurantaan ja tulkaa seuraamaan seikkailujani. :) Minäkin lupaan aktivoitua kirjabloggaajana, sekä omassa bloggaamisessani että blogien seuraamisessa.

Aurinkoista kesää! :)

Ilmianna tamperelainen/pirkanmaalainen kirjabloggaaja!

Heippahei,

pahoittelut blogini hiljaisuudesta. Kirjavuoteni on alkanut vauhdikkaammin kuin viime vuonna, mutta bloggaaminen on valitettavasti jäänyt. Suunnitelmissani on perustaa kevään aikana uusi blogi, jossa kirjoitan kirjoista, mutta myös paljon muusta - ensi vuonna aion nimittäin hypätä tuntemattomaan. Siitä lisää myöhemmin. :)

Tällä hetkellä työskentelen kuitenkin tunnollisesti opintojeni parissa, ja niiden tiimoilta ETSISKELENKIN NYT TAMPERELAISTA TAI PIRKANMAALAISTA KIRJABLOGGAAJAA JUTTUKAVERIKSI RADIO-OHJELMAAN. Myös muualla asuvat innokkaat bloggaajat voivat ilmoittaa itsensä, mutta tätä projektia varten pitäisi päästä Tampereelle 26. helmikuuta omalla kustannuksella. Valitettavasti yliopisto enkä minä itse kykene maksamaan pussistani haastateltavan matkakuluja, vaikka se kohteliasta olisikin.

26. helmikuuta juonnan puolen tunnin suoran lähetyksen Radio Moreenissa, joka on Tampereen yliopiston yliopistoradio sekä tamperelainen paikallisradio. Lähetykseni aiheena on Kirjan vuosi 2015.

Etsin lähetykseen kirjabloggaajaa jutustelemaan kanssani. Juttutuokio olisi todennäköisesti noin 10 minuutin pituinen pätkä ohjelmasta. Loppuajan soitan musiikkia, pölisen itsekseni kirjailmiöistä ja kyselen tavallisilta kaduntallaajilta, millainen heidän suhteensa kirjoihin on.

Tästä etsintäkuulutuksesta saa kertoa kaikille kirjabloggaajakavereille ja levittää vaikkapa omassa blogissa, jos siltä tuntuu. Ja itsensä saa totta kai ilmiantaa.

Kiitos jo etukäteen avustanne! :)

Minuun voi ottaa yhteyttä blogissa kommenttiboksin kautta tai sähköpostitse iidahonen@gmail.com. Luen sähköpostiani päivittäin. Myöhemmin voimme olla haastateltavan kanssa yhteydessä myös puhelimitse ja jutella tarkemmin ohjelman kulusta.

Maria Semple: Missä olet, Bernadette?

Bernadette Fox on entinen huippuarkkitehti, joka poistuu ränsistyneestä kodistaan Seattlessa vain vastentahtoisesti. Hän on jopa palkannut intialaisen assistentin hoitamaan jokapäiväisiä asioitaan. Bernadette herättää epätavallisella käytöksellään närää naapureissa, Bee-tyttärensä yksityiskoulun muissa äideissä ja välillä perheessäänkin. Bernadette on toisaalta järjissään, toisaalta sosiaalisesta elämästä vieraantunut ja vainoharhainen. Tällä ristiriidalla Maria Semple leikittelee mainiosti. Missä menee järjen ja hulluuden raja?
Juuri ennen perheen Etelämantereen matkaa Bernadette katoaa. Bee yrittää selvittää äitinsä olinpaikkaa käsiinsä saamansa sähköpostikirjeenvaihdon avulla.

Missä olet, Bernadette? koostuu suurimmaksi osaksi sähköpostiviesteistä, mutta myös Been kerronnasta, lääkärinlausunnoista ja FBI:n dokumenteista. Tästä syystä kirja onkin erittäin nopealukuinen ja kevyt. Lukija saa tehdä myös vähän aivotyötä, koska tarina ei kulje kronologisesti, ja siinä on rakenteensa vuoksi paljon aukkoja. Lisäksi tarinaa kerrotaan paljon sivuhenkilöiden kautta, jotka kylläkin välillä tuntuvat melkeinpä päähenkilöiltä. Audreyn ja Soo-Linin, juoruilevien ja ilkeämielisten kotirouvien, sähköpostikirjeenvaihto on isossa osassa, ja kirjan hauskinta tekstiä.
Olin nuorempana iso päiväkirja-rakenteisten kirjojen fani, ja tällaiset sähköpostiviesti-kirjat jatkavat vähän samalla linjalla. Rakenteesta olisi voinut mieluusti pitää kiinni loppuun saakka, sillä teoksen lopussa siirrytään pelkkään Been kerrontaan. Jos tietylle polulle on lähdetty, sillä voisi myös pysyä!

Semple kirjoittaa nokkelasti, valloittavasti ja hauskasti, eikä ihme, onhan hän käsikirjoittanut muun muassa Ellen Show'ta ja Hulluna sinuun -sarjaa. Kirjan etu- ja takakannen ylistävät arviot latasivat odotukset aika korkealle, eikä romaani täysin lunastanut niitä. Kyllähän tästä satiiria ja huumoria löytyy, mutta loppujen lopuksi naurahdin ääneen ehkä kahdesti. Kirjaa on muutenkin hankalaa luokitella mihinkään. Lueskelin romaanista kirjoitettuja bloggauksia, ja jotkut puhuivat tästä chick litinä, mutta minusta tämä ei ole sitäkään.

Odotin ennen kaikkea hulvattoman hauskaa lukukokemusta, joka olisi kirjan kantava juttu. Minusta Missä olet, Bernadette? tarjosi lopulta paljon ajattelemisen aihetta ja monia katkeransuloisia hetkiä. Bee pitää Bernadettea maailman parhaana äitinä ja puolustaa tätä henkeen ja vereen, mutta välillä tuntee itsensä myös petetyksi Bernadetten käytöksen tähden. Elgie, perheen isä, puolestaan uppoutuu työhönsä Microsoftilla ajoittain perheensä kustannuksella. Kaiken huipuksi Bernadette on joutunut muiden kotiäitien silmätikuksi ja ivan kohteeksi.
Minulle jäi tästä kirjasta jopa enemmän surullinen olo. Oikeastaan Semple kuvaa hajoavaa, toisistaan vieraantunutta perhettä. Siksi tuntuukin hirveän ristiriitaiselta sanoa, että teos oli kevyt ja viihdyttävä, sillä sitäkin se oli! Ainakin minulle keveys syntyy ennen kaikkea romaanin rakenteesta ja kirjoitustyylistä, mutta niiden takana piilee vakavampaakin asiaa. Tavallaan sähköposti-rakenne on toimiva, mutta tavallaan se piilottaa syvällisemmän sanoman taakseen. Voihan olla, että se oli Semplen tarkoitus.

Kirja: Missä olet, Bernadette? (Where'd You Go, Bernadette)
Kirjailija: Maria Semple
Kustantaja: Gummerus
Suomentanut: Outi Järvinen
Julkaisuvuosi: 2012
Sivuja: 322
♥♥♥
Kirjastosta.

Jo Baker: Longbournin talossa

Alkajaisiksi pahoittelut infernaalisen pitkästä bloggaustauosta! Kesä vei mennessään, eikä lukemisesta ole tullut oikein mitään. Harry Pottereissa olen päässyt jo Feeniksin killan loppuun saakka, mutta niistäkin kirjoittaminen on vain jäänyt.

Helsinki-kesäni loppui katkeransuloisissa tunnelmissa viikko sitten. Muutin tavarani takaisin Tampereelle ja karkasin saman tien Ouluun. Takana on toinen elämäni parhaista kesistä. Kesä 2011 on aika tasoissa tämän vuoden kanssa, mutta kyllä tämä kulunut kesä vie niukasti voiton. Monta uutta ystävää, pari vanhaa ystävää, joista tuli entistä parempia, pysyviä palovamma-arpia,  hillittömästi naurua, liikaa jäätelöä, tolkuttomasti hellettä, Helsingin lämpimiä ja pimeitä öitä, viiniä, Jyväskylä, Hämeenlinna ja Hanko. Ah!

Mutta, siirtykäämme pitkästä aikaa kirjoihin.

Ylpeys ja ennakkoluulo on yksi lempikirjoistani, ja kun kuulin, että joku on uskaltautunut kirjoittamaan siitä vähän uudenlaisen version, uteliaisuuteni heräsi, vaikka olin myös melko varautunut. Aloitin Jo Bakerin teoksen lukemisen jo heinäkuussa, kun olin viimeksi Oulussa, mutta jouduin jättämään sen kesken, kun lähdin takaisin etelään. Viime maanantaina kirja kuitenkin hengaili edelleen olohuoneessamme, joten sain sen luetuksi loppuun.

Varsinaisesti Longbournin talossa ei ole mikään uusi versio Ylpeydestä ja ennakkoluulosta. Baker on omien sanojensa mukaan ainoastaan napannut oman kirjansa henkilöhahmoiksi ihmiset, jotka Austen mainitsee sivulauseissa heihin tarkemmin syventymättä. Longbournin talossa seuraa talon palvelusväen, eli herra ja rouva Hillin, Sarah-piian, pikkuisen Pollyn ja salaperäisen James Smithin, elämää. Päähenkilö on Sarah, joka haaveilee pyykinpesua ja alusastioiden tyhjentämistä hohdokkaammasta elämästä, mutta kerää edelleen rohkeutta suunnanmuutokseen. Välillä Sarah miettii, millaista olisi huolehtia ainoastaan itsestään ilman, että tarvitsisi asettaa kenenkään tarpeita omiensa edelle. Kirjassa on rakkautta, melkeinpä inhorealistista kuvausta palveluskunnan arjesta, ja peilailua kahden eri yhteiskuntaluokan välillä.

En oikein vieläkään tiedä, miten kirjaan suhtautuisin. Ollaakseen ihan erillinen teos, joka on saanut ainoastaan inspiraationsa Ylpeydestä ja ennakkoluulosta, Bakerin olisi pitänyt karsia merkittävästi Bennettien osuutta kirjassa. Bennettit ovat minusta niin suuressa osassa, että välillä Longbournin talossa tuntuu vain astetta tasokkaammalta fanifiktiolta, missä ei sinällään ole mitään pahaa. Kirja on kuitenkin loppujen lopuksi aika sekalainen soppa. Kaikista kummallisinta on, että kirja rakentuu kolmesta eri osasta, jotka eivät juurikaan eroa tyylillisesti toisistaan, mutta osien sisällä on pätkiä, joissa hypätään aivan kuin toiseen teokseen. Ne ovat oikeastaan teoksen mielenkiintoisimpia osia, sillä niissä keskitytään nimenomaan palvelijoiden tarinoihin ja heidän menneisyyteensä. Toisaalta Baker eksyy välillä hyvinkin kauas Longbournista, mikä on hieman hämmentävää. Itselleni jäi päällimmäiseksi sellainen fiilis, ettei kirjailija itsekään ole aivan tiennyt, millaisen kirjan haluaa kirjoittaa.

Aika mainiosti Baker kuitenkin tavoittaa Bennettien talon tunnelman, perheen keskinäiset jännitteet ja Bennettin tyttärien luonteenpiirteet. En kylläkään ihan kaikilta osin pitänyt Bakerin itse vetämistä Bennetteihin liittyvistä juonikuvioista.

Baker myös kuvaa sotaa seikkaperäisemmin kuin Austen, jonka teoksessa sota on varsin vaatimattomassa roolissa. Kaiken lisäksi kaikki brittiläinen nyt vain kiinnostaa minua, ja palvelijoiden kuvaus on ylipäätäänkin kiinnostavaa. Jo Bakerin tarjoama lukukokemus oli ihan kiva, eikä Ylpeys ja ennakkoluulo mennyt missään tapauksessa pilalle, koska Bakerin tarkoitus on vilpitön. Hän ei halua parodioida, pilkata tai muokata Austenin tarinaa. Joku saattaa muistaa, kun viime keväänä luin yhtä aikaa Sylvia Plathin Arielia ja Ted Hughesin Syntymäpäiväkirjeitä, ja kuinka innoissani olin, kun niitä pystyi lukemaan toisiaan vasten. Longbournin talossa tarjoaa samaa fiilistä, kun jatkuvasti voi miettiä yhteyksiä tuttuun klassikkoon ja vertailla teoksia toisiinsa. Aikamoisesti Longbournin talossa kuitenkin rönsyilee, ja siitä on vaikea ottaa selvää. Vähän jäykkäkin se on. Silti odotan innolla tietoa siitä, milloin tästäkin tehdään laadukas brittifilmatisointi. Heh!

Kirja: Longbournin talossa (Longbourn)

Kirjailija: Jo Baker

Kustantaja: Tammi

Suomentanut: Helene Bützow

Julkaisuvuosi: 2014

Sivuja: 448

♥♥♥

Kirjastosta.

Jen Campbell: Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa

Saavuin lauantain vastaisena yönä Ouluun pikavisiitille, ja heti löytyi taas hauska ja nopealukuinen kirja äidin kirjastonkirjapinosta. Kyseessä on Jen Campbellin Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa, jonka parissa lukija pääsee seuraamaan erittäin uskomattomilta tuntuvia kohtaamisia kirjakauppiaiden ja asiakkaiden välillä. Suurin osa kohtauksista on peräisin The Edinburgh Bookshopista ja Ripping Yarns -antikvariaatista, mutta kirjan lopussa on myös muiden kirjakauppiaiden kokemuksia.

Kirja on hauska, mutta tietyssä mielessä myös todella huolestuttava. Parin kohtauksen kohdalla melkein menetin uskoni ihmisiin ja lähestulkoon suutuin joidenkin ihmisten idioottimaisuudelle, ei pelkästään asiakkaana, vaan muutenkin. :D Kyllä tuntui uskomattomalta, että nämä ovat tositapahtumia... Suurin osa näistä asiakkaiden ja kauppiaiden välisistä keskusteluista tuotti kuitenkin silkkaa hupia. Bongasin myös pari superloistavaa Harry Potter -viittausta. En laita tähän mitään huippuhyvää lainausta, jotta saatte itse nauraa kaikista huvittavimmille tapauksille.

ASIAKAS (pidellen Jamie Oliverin keittokirjaa): Haittaisiko teitä, jos ottaisin tästä reseptistä valokopion?

KAUPPIAS: Kyllä haittaisi.

Goodreads osasi informoida minua, että Campbell on kerännyt toisenkin kirjan kirjakauppojen kummallisista tapahtumista, joten pitänee etsiä sekin käsiini!

Kirja: Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa (Weird Things Customers Say in Bookshops)

Kirjailija: Jen Campbell

Kustantaja: Nemo

Suomentanut: Aino Partanen

Julkaisuvuosi: 2012

Sivuja: 114

♥♥♥♥

Äidin kirjastolaina.

You've been Gilmored!

Gilmoren tytöt on kaikkien aikojen lempi-tv-sarjani. Jaksot voi katsoa miljoona kertaa uudelleen ja uudelleen kyllästymättä. Äitini tutustutti minut aikoinaan Gilmoren tyttöihin, kun Yle näytti sitä televisiosta. Hankin kaikkien kausien dvd-boksit itselleni, ja katson jaksoja edelleen säännöllisin väliajoin sekä aina, kun olen sairaana.

Gilmoren tytöissä puhutaan kovalla tahdilla, kuunnellaan superhyvää musiikkia, juodaan liikaa kahvia, syödään paljon epäterveellistä ruokaa ja viitataan joka toisessa lauseessa kirjoihin, leffoihin ja muihin populaarikulttuurin juttuihin. Käsikirjoitus on uskomattoman hyvää. Gilmoren tytötkään ei kuitenkaan valitettavasti välttynyt tältä samalta ongelmalta, joka niin valitettavan usein tv-sarjoille käy, ja sarjas kaksi viimeistä kautta, kuudes ja seitsemäs, olivat jo selkeästi huonompitasoisia kuin edeltäjänsä. Onneksi jaksot ykköskaudesta vitoseen ovat aivan huippuja!

Jos ette ole katsoneet Gilmoren tyttöjä, olette menettäneet PALJON. Aloittakaa välittömästi!

Ja hei, tämä liittyy kirjoihinkin. Inspiroiduin etsimään Gilmoren tytöt -gifejä ja kirjoittamaan aiheesta tämän BuzzFeedin jutun ansiosta, jossa luetellaan kaikki 339 kirjaa, joihin sarjassa viitattiin sen seitsemän kauden aikana. Kuten sanottu, Gilmoren tytöissä on pikkaisen viittauksia. Rory Gilmore on varsinainen lukutoukkien lukutoukka, joka on lukenut elämänsä aikana järjettömän määrän kirjoja. Rory on myös ainoa fiktiivinen hahmo, johon olen ihan oikeasti samastunut todella vahvasti. Kiltti ja ahkera koulutyttö, joka ei koskaan halua pahoittaa kenenkään mieltä, ja jolle perhe ja ystävät ovat tärkeintä maailmassa.

Innostuin tuosta 339 kirjan luettelosta niin paljon, että ajattelin ottaa sen elämänmittaiseksi projektikseni. Tästä päivästä lähtien yritän siis lukea Rory Gilmoren lukulistaa lävitse. :D Saas nähdä mitä tuosta tulee, sillä joukossa on aika erikoisiakin opuksia, joita kaikkia ei varmasti ole suomennettu. Mutta katsotaan. En laskenut vielä tarkemmin, mutta mitä nyt suurinpiirtein ehdin arvioida, olen lukenut kirjoista ehkä reilu 10. Paljon on siis työsarkaa jäljellä...

Seriously, jos ette ole vielä katsoneet Gilmoren tyttöjä, etsikää niitä heti käsiinne! Parasta huumoria, ihana pikkukaupunki ja koskettava kertomus äidin ja tyttären ihanteellisesta, sekä toisen äidin ja tyttären ei-niin-ihanteellisesta suhteesta. AH.

Ja ilman muuta tervetuloa suorittamaan Rory Gilmore Reading Challengea kanssani!

Harry Potter -fiilistelyä

Blogi onkin näköjään hiljentynyt kesäksi suunniteltua enemmän. Olen tehnyt pitkiä työvuoroja, tavannut Helsinkiin tulleita kavereita, viettänyt enemmän tai vähemmän kesäisiä iltoja jossain muualla kuin kotona ja ehtinyt töiden välissä muun muassa Tallinnaan. Kesäkuulumisiani voi seurata näppärästi Instagram-tilini kautta, sinne on linkki sivupalkissa.

Jotain on tullut luettuakin, kuitenkin harmittavan vähän. Olen selaillut iltaisin muita kirjablogeja, ja lukulistani vain kasvaa pituutta suositustenne perusteella, mutta ei tahdo lyhetä. :D Ehkä se johtuu siitä, että luen vain kirjoja, jotka olen lukenut miljoonasti aiemmin. Harry Pottereita tietenkin.

Potter-projektinikin kanssa alkaa tulla jo kiire! Sovimme keväällä eräiden ystävieni kanssa, että luemme kesällä Potterit, ja pidämme syksyllä oikein kunnon Potter-illan. Olen tähän mennessä lukenut vasta kaksi ensimmäistä kirjaa, mutta onneksi huomenna saan käsiini Azkabanin vangin.

Pottereiden juonta on aivan turha selittää, ainakin toivon niin. :D Kirjasarja seuraa Harry Potter -nimisen pojan vaiheita Tylypahkan noitien ja velhojen koulussa ja kamppailussa pelättyä lordi Voldemortia vastaan. Harry luulee olevansa aivan tavallinen poika, joka on kasvanut vihamielisessä Dursleyn jästiperheessä. Klassinen hyvä vs. paha -tarina sekä ryysyistä rikkauksiin -satu yksissä kansissa.

HUOM! Jos et ole lukenut Harry Pottereita, etkä halua tietää niiden juonesta mitään, lopeta lukeminen tähän! Minulle Harryn seikkailut ovat niin tuttuja, että vaikken tarkoittaisi livauttaa hirvittävää juonipaljastusta, saatan tehdä sen vahingossa.

Taisin jo aiemmin mainita, että Pottereihin tarttuminen jännitti minua. Muistaakseni olen viimeksi lukenut Kuoleman varjelukset lukion ykkösellä tai kakkosella, ja siitä on nyt kuitenkin jo nelisen vuotta aikaa. Viisasten kiven ja Salaisuuksien kammion lukemisesta on vierähtänyt sitäkin useampi vuosi, ja ne ovat tunnelmaltaan aivan erilaisia kuin sarjan loppuosan kirjat. Kolmosessa tunnelma alkaa jo vähän tihetä, mutta viimeistään sarjan viidennessä osassa, Feeniksin killassa, lukija imaistaan jo oikeasti synkkyyteen, pimeyteen ja epätoivoon.

Viisasten kivi ja Salaisuuksien kammio eivät aiheuttaneet minulle minkäänlaista pettymystä, mutta yllätyksiä sitäkin enemmän. Mietin lukiessani koko ajan, että tätäkään en muistanut! Kirjoissa on esimerkiksi aivan loistavaa, sarkastista huumoria. Nauroin monta monituista kertaa ääneen. En ehkä edes tajunnut kaikkea vitsikkyyttä silloin, kun luin Pottereita pienempänä. Ja kyllä muuten muillakin tavoin huomasin oman kypsymiseni lukijana. Muistelin, että molempien kirjojen huipentavat tapahtumat, eli seikkailut viisasten kiven piilopaikassa ja salaisuuksien kammiossa, olisivat olleet paljon hyytävämpiä, kuin ne loppujen lopuksi olivatkaan. Tapahtumat tulevat ja menevät kamalan nopeasti, ja vaikka ne ovat kekseliäitä ja kiehtovia, tunnelma ei ehdi rakentua huippuunsa. Tunnelman rakentamisessa Rowling on kyllä selvästi kehittynyt Potter-rupeamansa aikana, sillä viimeisissä kirjoissa nimenomaan tunnelma on kihelmöivän tiheä, synkkä ja aika ahdistavakin, mikä tietenkin johtuu osaltaan tapahtumista.

Kaiken tämän rönsyilyn voin tiivistää yhteen lauseeseen: sarjan kaksi ensimmäistä osaa ovat kuin ovatkin aika selkeästi lastenkirjoja niin tapahtumiensa kuin tyylinsäkin puolesta, kun taas viimeiset osat eivät sitä todellakaan ole. Kyllä minuakin kirpaisi ihan pikkiriikkisen mahanpohjasta, kun Harry ja Ron taistelivat peikkoa vastaan, tai kun Harry kumppaneineen päätti hypätä salaisuuksien kammioon, mutta sitäkin ravisuttelevampaa minulle olivat kaikki pienet, hienovaraiset vihjeet ja tiedot, joita Rowling on ripotellut lukijalle seuraavia osia ajatellen. Esimerkiksi Harryn ja Voldemortin samankaltaisuudet ovat aika hyytäviä. Kauhistuttavat elementit tulivat tällä lukukerralla siis jostain aivan muualta kuin pelottavista tapahtumista.

Joku selittämätön lumo Pottereissa on, sellainen, joka sai minut jälleen kerran lukemaan kirjaa loppuun kahdelta yöllä, koska en vain voinut lopettaa. Kirjaa, jonka olen lukenut yli 10 kertaa aiemmin! Eihän Rowling mikään kirjallisuuden uranuurtaja ole, hänen tekstinsä ei todellakaan ole tajunnanräjäyttävää, mutta joku taika siinä vain on. Ehkä se on hellyyttävissä, monipuolisissa hahmoissa, tai siinä lähestulkoon aukottomassa maailmassa, jonka tarinan Rowling kertoo niin upeasti. Kokonaisuus on Pottereissa kyllä se iso juttu. En ikinä voi lakata hämmästelemästä sitä, kuinka uskomattoman, sairaan siistin, velhomaailman J.K. Rowling onnistui luomaan. Sanat eivät oikeasti riitä. Siihen mennessä, kun bloggaan Kuoleman varjeluksista, yritän onnistua pyörittelemään ajatukseni Pottereiden mahtavuudesta sanoiksi. Se on muuten vaikea tehtävä.

Olen itse asiassa iloinen, että luen Pottereita taas uudestaan. Näen ne vähän uudesta vinkkelistä, löydän niistä uusia puolia, koen lukiessani hiukan eri asioita kuin ennen, ja pystyn tarkastelemaan kirjoja ainakin ihan vähäsen kriittisellä silmällä. Tähän viimeisimpään en ole aiemmin pystynyt. Samaan aikaan tiedän, että rakkauteni näitä kirjoja kohtaan ei millään ilveellä voi ikinä kadota minnekään.

Kirja: Harry Potter ja viisasten kivi (Harry Potter and the Philosopher's Stone)

Kirjailija: J.K. Rowling

Kustantaja: Tammi

Suomentanut: Jaana Kapari-Jatta

Julkaisuvuosi: 1997

Sivuja: 335

♥♥♥♥♥

Lainattu työkaverilta.

Kirja: Harry Potter ja salaisuuksien kammio (Harry Potter and the Chamber of Secrets)

Kirjailija: J.K. Rowling

Kustantaja: Tammi

Suomentanut: Jaana Kapari-Jatta

Julkaisuvuosi: 1998

Sivuja: 365

♥♥♥♥♥

Töölön kirjaston poistokirja, jonka sain onnekkaan sattuman ansiosta ilmaiseksi!